maanantai 16. lokakuuta 2017

ikuisuus

Tuntui kuin olisi kulunut kuukausia. Tiesin kuitenkin, ettei se voinnut olla mahdollista.Silti jokainen tunti pimeässä vankilassa tuntui kokonaiselta elämältä.
Liikaa aikaa ajatella. Aivan lkiikaa aikaa tuntea kuinka kipu vääntää jokaista hermosolua. Aikaa ajatella kaikkea sitä minkä olen menettänyt tai menetän.
En pääse enää koskaan vapauteen. Kukaan ei pysty pakenemaan sitä tuskaa.

Ken elää, se näkee.
Tarpeetonta miettiä sellaista jolle ei voi kuitenkaan mitään. Elämä on joka tapauksessa jollain lailla epäreilua, Sellainen on maailman meno.

Miten vaikeaa onkin kuopasta nousta kohti valoa. Vastoinkäymiset tuntuvat liian suurilta. Tuskan taakka kasvaa päivä päivältä. En ole keksinyt keinoa lievittää sitä. Tämänkö kanssa sitä on elämänsä elettävänä. Tunnen olevani epäonnistunut, tein mitä tahansa. Elämäni on kaikinpuolin mallillaan. Tosin en olisi uskonut vuosi sitten olevani vakituisessa työsuhteessa ja vietän aikaa täydellä sydämmellä lapseni kanssa.
Keksin ehkä joskus missä meni vikaan.. Haluasin vain elää, nauttia elämästä mutta se tuntuu mahdottomuudelta...

lauantai 30. syyskuuta 2017

aika parantaa

Ikävä on kaipaustaa. Omalla kohdallani ikävä on tunteena raskas. Tosin myös tärkeä todiste siitä, että ikävöimäni henkilö on minulle merkityksellinen. Ikävää tunnen kun näen mielessäni mitä voisi olla, ja mikä voisi tuottaa iloa jos asiat olisivat toisin. 
Ikävä saa minut toimimaan, positiivisella ja negatiivisella tavalla. Kadun monia tekoja jotka veivät maton jalkojeni alta, päästäkseni ikäväni kohteen luokse.
Ikävä on kipeä asia mielessäni, ikävän kohde on suurimmalta osalta ajasta tavoittamattomissa. Tällöin tuntuu siltä, että olisin valmis tekemään mitä vain välttyäkseni jatkuvaa ikävän tunnetta jolle ei näy loppua. Menetyksen hyväksyminen on minulle mahdotonta.
Ikävä on kuitenki osa minua, kaikki kokemani on jättäneet jälkensä. Ikävää ei voi toisaalta kokea jos on kokenut jotain ainutlaatuista, jotain minkä muistoa ei haluasi kuitenkaan antaa pois.

Surua yritän välttää kaikin keinoin. Joskus sorrun alkoon tai muuhun itselleni haitalliseen jonka tiedostan olevan haitallista. Joskus se tuottaa sairasta mielihyvää.. Suru saa minut tuntemaan että olen heikko. Pelkään että surun hyökyaalto vyöryy ylitseni, enkä tiedä mitä siitä seuraa, en tiedä kestänkö tunnetta. Voin yrittää sulkea sen mielestäni mutta en kehostani. Suru satuttaa, sen vuoksi en halua joutua surun kanssa kasvotusten. Kestän vihan, ahdistuksen ja jännityksen tunteita mutta suru on epämielyttävä vieras joka viskaisee minut tuntemattomalle maaperälle. 
Suru on sanoinkuvailematon möykky sisällä kehossa ja aiheuttaa jatkuvaa pahaa oloa. Koen surun näyttämisen häpeällisenä, se paljastaa jotain hyvin henkilökohtaista. Sen vuoksi pitäisin sen mielelläni sisälläni.

Katkeruuden taustalla on pettymyksiä, käsittelemätöntä surua ja vihaa. Kysymyksinä jäinkö jotain vaille, tulinko hylätyksi ja pystyinkö vaikuttamaan tapahtumien kulkuun? Koen elämäni yhtenä suorituksena, aina tekemässä jotain "toisten" takia. pitäisi muistaa että elämäni on itseäni varten ja kun voin hyvin voin saavuttaa tavoitteeni ja haluamani asiat, voida tuntea kuuluvani johonkin, olla se joka haluan olla.
sanotaan usein että ihminen oppii arvostamaan hyvää elämässään vasta kun on vaarassa menettää sen -tai on jo menettänyt. 
Katkeruus on turvallinen suojakuori, jonka tehtävä on varjellakivulta ja uusilta pettymyksiltä. Kun ei koskaan mitään hyvää ajattele, ei myöskään pety. Katkerana tulee pyöritettyä samaa nauhaa kerta toisensa jälkeen, aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ajanmittaan huomasin ihmisten kaikkoavan läheltäni.

Syyllisen oman elämäni möngerryksiin löydän peiliin katsomalla. Omaa tilannettani kuvaan osa aika äitiydeksi. Äitiys on ollut yhtä surua vaikkakin siihen mahtuu paljon hyvää, sellaisia hyviä hetkiä jotka ovat minulle merkityksellisiä. Niistä muodostuu ristiriitaiset tunteet. Kaipaus on niin suuri etten tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. "Olisiko toisen parempi olla ilman minua vai olla äiti joka antaa turvan, välittää, tuo esille sen kuinka toista voikaan rakastaa"
Joudun seuraamaan sivusta toisen kasvua. En ole se joka opettaa päivittäisiä asioita, lohduttaa, jakaa tunteet ja kokemukset. En ole se joka laittaa toisen nukkumaan sanoen "Hyvää yötä, rakas" 
Tuntuu suunnattoman pahalta katsoa tätä sivusta.
Voin vain pitää tästä vähästä kiinni joka minullekkin on suotu kaikesta huolimatta. Ajatus siitä että ottaisin jotain joltain vastaan, parisuhde tai yliåäänsä "uuden" perheen rakentamien olisi väärin. "en voi ottaa toista tilalle kun ensimmäisessäkin epäonnistuin"

Nykyisessä kodissa on vain läjä leluja ja yksi pieni tyhjä sänky. Ahdistavan hiljaista, ei elämän ääniä. Joskus asiat olivat toisin, oli elämää ympärillä. Sain jakaa päiväni pienen ihmisen kanssa. Monesti sitä tulee mietittyä missä meni vikaan? mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Jotta olisi säilynyt "ehjä perhe" saman katon alla. Parisuhde ei ollut mikään onnellinen tarina loppuun asti mutta niin siinä vain kävi. Lähdettiin melkein sanattomasti eri suuntiin. Se oli parhain ratkaisu että lähdettiin erisuuntiin mutta meillä tulee aina olemaan yhteinen pieni ihminen jolla on molemmat vanhemmat jotka huolehtivat.

Itse olen rämpinyt pohjalla johon ei ole valoa näkynyt. Pahimmillaan olen halunnut päästä hengestäni. Petyin yritysteni suhteen. Luulin päässeeni pois mutta heräänkin muutaman päivän päästä teholta. sekin aiheutti ristiriitaisia tunteita, pitäisikö sitä olla onnellinen että olen tässä vai en. sosiaalitanttakin kerran totesi "ettei tähän minun sairauteeni tule mitään vakinaista tilaa".. Melko pöntösti sanottu. Minähän voin tehdä valintani niin että se tukee minun mielenterveyttäni. 
Eikä tuokaan ole sellainen asia mitä pitäisi tässä ja tänään miettiä. Asiat etenee omalla painollaan. Aina sanotaan että tämä vaatii kärsivällisyyttä mikään ei tapahdu hetkessä.

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, suru ja ikävä tulevat matkassa mukana niin suurena taakkana joka vie elämältä ilon. Minulla on oma pieni ihminen jolle tulen aina olemaaan äiti, joka on minulle kaikki kaikessa, se jolle voin aidosti sanoa rakastavani tätä. Minun ilon aihe jossa olisi helpompi päästää hengestään kuin päästää irti toisesta. 

Viikon oon jo ollut samalla paidalla Vain viinitahroi ei tahraakaan ruoasta En saanut sitä alas kurkusta
Kaikki suuret rakkaustarinat kuulemma päättyy kuolemaan Ei oltu valmiita elämään niin miten voitais kuollakaan Miten voitais kuolla? Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin Maataan selät vastakkain sanota ei sanaakaan Hiljaisuudessa seisovaa ilmaa kuunnellaan Muistoissa seinien sun taulut Niis ei soi enää rakkauslaulut Ja mä en enää soi En enää soi Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin

Tuntematon haloo helsinki Nainen, sylissään pienoinen ihme, mut elämä päättyikin suureen taisteluun, jonka loppuun kahlattiin ennen aikojaan. Lapsi, mustelmat kädessä kouluun, reppu täynnä liikaa painoa, jota kotona tuntemattomaksi kutsutaan. Kehdosta hautaan tää on rämpimistä, toiset rakastavat vain elämistä, toiset heittäytyvät maahan makamaan. Maailma hei, älä anna sun valojen sammua, vaikka joskus kaiken täytyy tummua, niin seuraava sekuntimme on korvaamaton. Maailma hei, täällä pitkään on kuljettu kaatuen, joku lentäen lähtee, joku maatuen, mut edessämme on tunnettu tuntematon. Sun katse on kaukana täältä ja tiedän, et pelon päältä on mahdotonta alas kavuta, jos ei tunne täältä ketään. Me tullaan ihan eri taustoista, tunneleiden päistä ja sodan jaloista, mutta samaan paikkaan me kaikki päädytään. Maailma hei, älä anna sun valojen sammua, vaikka joskus kaiken täytyy tuntua, niin seuraava sekuntimme on korvaamaton. Maailma hei, täällä pitkään on kuljettu kaatuen, joku lentäen lähtee, joku maatuen, mut edessämme on tuntematon. Homo homini lupus est, homo homini lupus est, mä toivon että toisin sä ajattelet. On vihan takana pelko, mut pelon takana toivo, että joku ottaa vastaan kun tipahtaa. Maailma hei, älä anna sun valojen sattua, vaikka joskus kaiken täytyy tuntua, niin seuraava sekuntimme on korvaamaton. Maailma hei, täällä pitkään on kuljettu kaatuen, joku lentäen lähtee, joku maatuen, mut edessämme on tunnettu tuntematon.

lauantai 5. elokuuta 2017

epävarma, kysymyksiä

Mitä haluan?
Mitä annettavaa minulla on?
Mikä saa minut innostumaan?
Mikä tuottaa mittaamatonta iloa?
Olenko riittävä? Mitä voin tehdä paremmin ja missä voisin olla parempi?
Mikä on oikein ja mikä väärin?
Toiminko omien arvojeni mukaan?

Kysymyksiä joihin yritän keksiä vastauksia. Aina on vain negatiivisse asiat mielessä. Kuinka vaikeaa niihin onkaan löytää jotain positiivista.
Negatiiviset ajatukset ja tunteet syövät voimavarojani. Tunnen enimmäkseen häpeää, surua, epätoivoa ja koen olevani pohjalla.
En osaa kuunnella itseäni painan vain päättömänä kanana eteenpäin ja huomaan taas kuinka asiat eivät etene ja tuhlaan "aikaani", en osaa hidastaa.

Työ on se joka saa minut aamulla ylös. Sain vihdoikin työn josta pidän. Teen nykyään betoni elementtejä. Fyysistä hommaa, en olisi varmaan jaksanut kauaan olla suunnitteluassistenttina johon aikanaan valmistuin. Se olisi ollut vain koneella istumista, pidän ruumiillisesta työstä. Siivous työtkin oli mukavia mitä tein melkein viisi vuotta. En jaksa olla yhdessä paikasssa koko aikaa. Sen olen huomannut.'
Työ pitää päivän rutiinit yllä. Ilman rutiineja olin hukassa, en kyennyt tekemään oikein mitään. Olin melkein puolitoista vuotta kiinni kaikenmaan toiminta keskuksissa työttömänä ja sairaslomalla. Pääsin niistä ainakin vähän eteenpäin ja sain olla pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla ja opetella herämään taas kellon soittoon. Näitten jälkeen lähdin ammatilliselle kuntoutus kurssille ja sieltä pääsiin nykyiseen työpaikkaani jossa olen epävirallisesti ollut 8kk töissä.

Riittävyyteni liitän usein siihen, mitä muut mahtavat ajatella ja miltä se mahdollisesti näytttää toisten silmissä. Riittävyys on vertailuni ja punnitsemisen lopputulos. Paljon olen mennyt asioissa eteenpäin mutta siltikää en ole tyytyväinen. Yritän pitää mielessäni ettei kaikki ole ruusuilla tanssimista ja kolhuja tapahtuu elämässä. Niistä pääsee yli ja kaikki järjestyy vielä.
Elän enimmäkseen menneessä, ruokin pahaa oloani. Mennyt ja tuleva, niiden ajattelusta saakin useasti ahdistuksen päälle. Pelkään useasti mitä tapahtuu sillä takana on pitkä lista vaikeita asioita ja epäonnistumisia.
Addiktioista saan aikaseksi oravan pyörän. Aina keksin jonkun toisen tilalle, tosin useasti edellinen jää käsittelemättä. Haen näköjään jotain sairasta mielihyvää touhuillani. En ajattele muita. Yritän päästä hengestäni. Kerran pari olen ollut lähellä. Viimeisimmällä kerralla heräsin teholta. Olin pettynyt kun näin hoitajan. ajatus "en osaa edes hengestäni päästä".
Minulla on paljon ulkopuolisia asioita joiden vuoksi Yritän mennä elämssä eteenpäin.
Kaiken sen tuskan kanssa jota kannan sisälläni saa minut toimimaan idioottimaisesti.
 En jaksaisi joka yö mennä kyynel silmä kulmassa nukkumaan.
Elämä on kuin virta jossa voi valitä menevänsä oikealla tai vasemmalle. Virran suuntaa ei pysty muuttamaan. Virran suunnan vastustaminen väkisin vie voimat ja huomaa väsyvänsä. Tuntuu usein että minulta vaaditaan paljon (vaadin itse itseltäni), Joten yritän ja yritän ja huomaan taas pettuväni itseeni. Näyttää onnelliselta ja toivoa että jaksan sinne aidan toiselle puolle..

Pari vuotta menty eteenpäin ja sain huomata etten kykene jakamaan elämääni kuin yhdelle. Uuden perheen perustaminen tuntui kamalalta ajatukselta vaikka ei olisi ollutkaan vielä ajankohtaista.
Poika, minun elämäni ilo.
Minusta tuntuu väärältä että jakaisin jollekkin toiselle vielä itseäni kun en saanut olla yhdenkään kanssa niinkuin olisin halunnut. Olisin halunnut nähdä vierestä ja olla mukana kun toinen kasvaa ja oppii joka päivä lisää. Sainkin seurata kaukaa sivusta. Tuntuu pahalta ja tunnen epäonnistuneeni äitinä ja ihmisenä. Haaskasin elämästäni useita vuosia..
"Kun tulee äidiksi, äiti ei halua enää suoriutua vain elämästä. Äiti haluaa opettaa lapselle esimerkin kautta mitä elämä on. Äiti haluaa nauraa lapsen kanssa ja tehdä niitä tavallisia asioita jotka suoritusmaailmassa ovat muuttuneet tuottamattomuutensa vuoksi toissijaiseksi."
Minulla on usein koti täynnä muistoja mut ei ketään jonka kansssa ne jakaisin. Onneksi minulla on edes se vähäinen aika olla lapseni kanssa. Siitä otan ilon irti tapahtui mitä tapahtui pienen pojan kanssa. Yhdessä vietetyn ajan riemua. Pieniä hetkiä joissa saan olla läsnä oleva äiti.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Noidankehää ja kaaosta

Kaaoksen keskellä 

Irina

En tuntenut eilen sinua
Nyt mielessä oot ja olemassa
En edes uneksinut että vielä voisin
Näin tuntea mut samalla mua pelottaa Että mä hukun kuitenkin
Miks aina epäilen ja pelkään?
Kunpa voisin sen paremmin ymmärtää
Mä olen tottunut, oppinut yksin olemaan Aamukahvin hiljaisuudessa juomaan
Ovia sulkemaan
En kestä ajatusta kivusta
Enkä ketään tahtois kaivata
Eilen kaikki oli selkeetä ja helppoo
Asioilla oli paikat ja järjestys
Nyt kaaoksen keskellä seison
Miks aina epäilen ja pelkään?
Kunpa voisin sen paremmin ymmärtää
Mä olen tottunut, oppinut yksin olemaan Aamukahvin hiljaisuudessa juomaan
Ovia sulkemaan
Ajatusta se karkaa
Ei uni tuu
Nälkä mitä se on
Aika hidastuu
Mä hengitän
Sisään ulos rauhoitun
Monimutkaisen voi yksinkertaistaa Rutiinit luojan kiitos ne pelastaa
Mä hengitän mut ajatus harhautuu Järjessä roikun vielä kiinni
Pelkään miten käy jos päästän irti
Mä olen tottunut, oppinut yksin olemaan Tunteilta tilaa koittanut kutistaa
Nyt en mitään hallitsekaan

Tunteita joista tulee pelkoja. Peloista tulee ajatuksia. Ajatuksista tunteita. Tässä on oma noidankehäni.
"Puhu se helpottaa, haluat kuitenkin kertoa". Totta tuokin mutta miten kerrot kun ei löydä sanoja. Syyllisyys, häpeä, epätoivo, itseinho, suru, katkeruus.. negatiivisia tunteita en osaa tuoda esille. Elämässäni on jotain mitä haluan, jotain mikä saa sen tuntuvan arvokkaalta. Positiiviset tunteet on voimavarani. Muuta ei oikein ole. Teen ja teen mutta en itseni vuoksi, tämä ajatus ei muutu vaikka yritän.
Mietin mitä haluan, se päättyy ajatukseen "millään mitä teen tai sanon ei ole merkitystä, ei minun haluillani ole ollut merkitystä" tästä seuraa pettymyksiä joista syytän itseäni. Voin pitää vain kiinni siitä että olen tässä nyt ja jatkossa. Kävi miten kävi minä yritän tehdä parhaani vaikka polttaen kynttilää molemmista päistä. Pitää mielessä mihin ja kuka minua tarvitaan.
Se että sairastuin mielenterveys ongelmiin, ei kaada minua. Voin vaan valita toisin tekojani, yrittää muuttaa ne sanoiksi.

torstai 29. joulukuuta 2016

Ennalleen

Nukkumaan younghearted

Jossain on kaikki paremmin ja tähdet loistaa kauniimmin mut mun sydän kuuluu tänne sinne missä sinäkin
En sua pois mielestäni saa miten voisin yrittää unohtaa kun kotiin illal tuun, yksin aamulla herään, enkä sua enää täällä nää Ennalleen en saa mä vaan ootan että sut nään vielä uudestaan ja tuun sun luo nukkumaan
Muistan kun sängyllä maattiin yhteistä elämää suunniteltiin mut ikinä ei tullu sitä päivää kun vietetään meidän häitä
Mitä meille täällä tapahtui
Mihin rakkautemme haihtui
Joo mä tiiän et tein niin väärin kun susta irti päästin
Ennalleen en saa mä vaan ootan että sut nään vielä uudestaan ja tuun sun luo nukkumaan
Mietin sua taas kun ei huvita juhlia Tuhannen kerran katson sun kuvia
En saa unta
Tänä iltana oon valveilla
Mietin sua taas kun ei huvita juhlia Tuhannen kerran katson sun kuvia
En saa unta
Tänä iltana oon valveilla
Ennalleen en saa
Mä vaan ootan että sut nään vielä uudestaan
Ja tuun sun luo nukkumaan

Joitain asioita en saa ennalleen ja osaa en edes halua. Elän vain katkeran, en osaa päästää irti. Kiusaan itseäni, ehkä olen riippuvainen ahdistuksesta. Miksi aina jostain tulen riippuvaiseksi. Enkö osaa elää...
Kurjaa, valoa risukasaan, aina olen se itse joka töppää.. miten pitkään voin vain pitää asioista kiinni..

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Karikoista valon pilkkeeseen


Elämässä pääsee eteenpäin, uskon vaikka välillä horjuukin. Onneksi en kulje tätä tietä yksin. En tiedä mistä itseni löytäisin. Minulla on ankkuri ja kompanssi. Tiedän mitä haluan. Tulevaisuuden suunnitelmat päämääränä. Mikään ei ole mahdotonta. Jotkut vaan vaativat sen että puren huulta ja pidätän itkua ja vakuutan muille että kaikki on hyvin. Tiedän ettei minua vastoinkäynnistä kaadeta, en enää ole yksin. Asiat voisi olla huonomminkin, saan olla kiitollinen siitä mitä minulla on. Asiolle on tullut uusia merkityksiä. Äiti, sisko, tytär, ystävä olen monelle merkittävä enemmän ja vähemmän. 

Kaikesta huolimatta minä olen tässä, kai silläkin on merkitystä. Olen epäonnistunut mutta niin olen myöskin onnistunut. Elämä on ollut kivikkoista, haaksirikkoja, myrskyistä. Hyviä hetkiä vastapainoksi, olen itkenyt ilosta ja surusta. Unelmat on särkyny ja niitä on rakennettu uudelleen.

Mikä siinä on cheek
Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo.
Sekotin mä taas unelman ja painajaisen,
pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen.
Woo-oo-oo, ihmisen, jee-ee-ee, ihmisen,
woo-oo-oo, jeei-jee
Mikä siinä on?

Mikä siin on, et löydän itseni draaman keskeltä.
Taas unelmat särkyy, kaikki menee paskaks hetkessä.
Isken nyrkin seinäst läpi, demonit ne ei täält hävii. Mä nään punast ja se taitaa olla veri meikän käsis.
Palataan alkuun, sä koitit ottaa kii, mä juoksin taas tahallaan karkuun.
Pusuhippaleikeissä skidinä sama kaava, jalat käy niin nopee ettei mua ikinä palaa saada.
Jostain syystä hidastin, sait pidettyä kiinni, pitkäst aikaa hetken paikallaan, ihmeen hyvä fiilis.
Voisko olla totta, et mulleko joku sopiva vai? Mulla sun sydän, sulla mun kotiavain.

Mikä siinä on, että sun piti mennä muuttumaan toisenlaiseks? Mikä siinä on?
En tiedä kuka muuttui, tää ei oo sitä mistä rauhan saan. Sotkin unelman ja painajaisen, siks mä laulan taas.
Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo. Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen.
Woo-oo-oo, ihmisen, jee-ee-ee, ihmisen, woo-oo-oo, jeei-jee

Alkuhuuma: ruusunpunaset linssit, pinkit sangat. Tai silmist vamma, sokeus ei pitkälle vissiin kanna.
Jotenki se kävi, näin sun todelliset värit, ja järki koko yhdesolemisest hävis.
Rilluttelu, toiset naiset, halusin vaihtaa pois sen kaiken. Mut yks keskustelu teki susta toisenlaisen.
Mun silmis toisen naisen, samanlaisen ku toisten naiset. Perus pinta-stadilainen ei oo mulle oikeenlainen.
Enkä pysty siihenkään, et oon yöllä pystyssä viideltä. Ylivireen, hyvin kireen, taas löytyy yks syy riidellä.
Vääntö päällä, soutaa huopaa, Matti ja Mervi, illan kysymys lentääkö kaulin vai kattila ensin?

Mikä siinä on, että sun piti mennä muuttumaan toisenlaiseks? Mikä siinä on?
En tiedä kuka muuttui, tää ei oo sitä mistä rauhan saan. Sotkin unelman ja painajaisen, siks mä laulan taas.
Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo. Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen. Woo-oo-oo, ihmisen, jee-ee-ee, ihmisen, woo-oo-oo, jeei-jee

Unelma vai painajainen? Totta vai pelkkää harhaa? Tienviittoi helvettiin, hei nyt mennään harhaan.
Mut jotain tästä tarinasta oppii, siirsin sulta saadut nallet mun fanilahjaboksiin.

Mikä siinä on, että sun piti mennä muuttumaan toisenlaiseks? Mikä siinä on?
Kun hyvä nainen menee pilalle, se on pilalla aina. Kaikkee mitä on tehty, ei vaan voi villalla painaa.
Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo. Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen. Woo-oo-oo, ihmisen, jee-ee-ee, ihmisen, woo-oo-oo, jeei-jee


Yksinäisyyden haudalla pistepiste

Oon istumas huonees keskel tyhjää ilmaa,
jota muut eri tahtiin hengittää
huonees kantava kaiku mut mä oon vaan hiljaa, valmiina poistumaan
päästää historian toistumaan
mut on ajatus oikee, työnsit mut seinää vasten loit vakavan katseen ja rystyset valkosen sä tartuit mun vaatteisiin
ensin mun sydänkäyrä suoraa viivaa,
sit sä sukelsit mun kaulaliinaa
sun hengityksen kaulalla mä tunnen
yksinäisyyden haudalla
ensin mun sydänkäyrä suoraa viivaa,
sit sä sukelsit mun kaulaliinaa
sun hengityksen kaulalla mä tunnen
yksinäisyyden haudalla
haluun sanoo sen sulle ennenku ajatus katkee,
ennenku ajan hammas pois sen syövyttää
kun riistaa viissaatkin ihmiset on toiselle
moisille ei mikään riitä
ei kiitä mistään

eikä mun puheest saa selvää

kysyen silmäs katsoo
oon kai jo puhunu liikaa
vaik se mitä mä meinaan on vaan niin yksinkertaista
ensin mun sydänkäyrä suoraa viivaa,
sit sä sukelsit mun kaulaliinaa
sun hengityksen kaulalla mä tunnen
yksinäisyyden haudalla
ensin mun sydänkäyrä suoraa viivaa,
sit sä sukelsit mun kaulaliinaa
sun hengityksen kaulalla mä tunnen
yksinäisyyden haudalla
mut sen aina työnnän tuonnempaan
kun en viestii kulkemaan sulle saa
kun en tohdi yksinkertaistaa
niinkuin se kuuluis kertoo
ensin mun sydänkäyrä suoraa viivaa,
sit sä sukelsit mun kaulaliinaa
sun hengityksen kaulalla mä tunnen
yksinäisyyden haudalla

Kaija koo surulapsi

Opin että se ei tule jäädäkseen
mä en suostunut koskaan sen otteeseen
se on muisto sun äänestä kertomassa, mä en kelpaa
no hei
sinä itse teit musta tällaisen
ei, mun elämä ollutkaan sun mittainen, joo

Olen kaatunut langennut loukkoihin,
joista auennut on ovi ainut alaspäin
ja niihin mun haaveet haudattiin
sain uudet haaveet ja nousin
kauas päässyt oon
enkä sun surulapsesi tahtonut koskaan, mä olla
vaan nousta korkeuksiin

Mua kasvatit siskoihin vertaillen
ne on tyttöjä äidin ja tietää sen
sinä pilkkasit estelit kun halusin vaan lentää,
tänään
mun kipukynnys on taivaan korkuinen, ja siitä
sinä ansaitset suuren kiitoksen, joo

Olen kaatunut langennut loukkoihin,
joista auennut on ovi ainut alaspäin
ja niihin mun haaveet haudattiin
sain uudet haaveet ja nousin
kauas päässyt oon
enkä sun surulapsesi tahtonut koskaan, mä olla
vaan nousta korkeuksiin

Kun on alhaalla käynyt niin huipulla tuulen tuntee
se saa
sydämeen sen, yksinäisyyden, palaamaan

Olen kaatunut langennut loukkoihin
joista auennut on ovi ainut alaspäin
ja niihin mun haaveet haudattiin
sain uudet haaveet ja nousin
kauas päässyt oon
enkä sun surulapsesi tahtonut koskaan, mä olla
vaan nousta korkeuksiin

Teleks säröjä sinussa
Kun kelaat, ettet kelpaa, ettet sä voi millään koskaan onnistua, Sydämes sua piekesee, armotta ku raaka marraskuu. Kun ootat suurta käännettä, pakkohan sen joskus on tapahtuu. Kun et millään totu siihen et sua teititellään kassalla. On tapeteissa läiskiä, on meidän keskusteluista. On hellän yön jälkeen kahvikupin yli katseessas nään surua. Ne on halkeemia taivaallaa, onnen saumoja, säröjä sinussa. Sä et ehkä itse sitä nää, mut ne säröt tulvii kirkasta elämän valoa.Kun mietit kuolemaa, et onks se vain portti kohti seuraavaa, Vai onks se niin, et peli pelataan tällä puolen kokonaan. Sit tilaat shampanjaa, kun ylle pilvien me selvittiin, nousukiidosta. Kun kuuntelet sun ystävääs, joka ei sua koskaan jaksa kuunnella, Kun soitat mulle syksy yönä, seisot jalat järvessä, Sanot tuijottavas pimeää, ja se takaisin sua tuijottaa. Ne on halkeemia taivaallaa, onnen saumoja, säröjä sinussa. Sä et ehkä itse sitä nää, mut ne säröt tulvii kirkasta elämän valoa. Sussa on ne kulmat, jotka eivät koskaan hioudu, Ne säröt, jotka tekee susta täydellisen, kauniin ihmisen Ne on halkeemia taivaallaa, onnen saumoja, säröjä sinussa. Sä et ehkä itse sitä nää, mut ne säröt tulvii kirkasta elämän valoa.

Pyhimys salainen maailma
Salainen maailma salaisuudet paisuu
Mut salaist on vaan sen salaisuuden vaisuus
Mun tulevaisuus ei oo sitä miten mä sen nään
Potentiaali riittää selkeesti vähempään Siit lähetään mihin päädytään
Ehdotan et tähän paikalleen jäädytään Ehkä sillon oisin hetken paikallaan
Mun aika on palaneena savuna taivaalla Mä yritän tehä samaan aikaan kaikkee
Ku yhteen keskittyminen on vaan liian vaikeet
Mä oon lapsi hyppimäs taivaalta kuuta
En voi sitä saada mutten haluu mitään muuta
Mä oon supliikkipoika kerron tarinoita Mutten tee mitään kunnolla
Kaikkeni koitan mut ei se auta
Ku uskon omat jututki puhtaal omaltunnolla
Täl levyl puhun totta pelkästään
Mut tää laulu on rehellisin kaikist
En ota edes reppuu selkäänkään Ilman että muokkaisin sen päässäni lainiks
Täl hetkel makaan nurtsilla selvänä Unelma on saada aikaan kaks versee
Ku lauluissa mä oon lentäjä en pelkää
Ja haaveet asuu siel eikä mieli oo niin selkee
Luulin et kirjotan vaik junas radan kolinaa Mut toivo katos matkal kuka mä oon sitä omimaan
Mä toivoin et must ois hyötyy
Mut hyökyvät aallot sai sen toiveen syötyy Vaan tekemäl tätä mä joudun myöntyyn
Et kuka hyvänsä voi tulla lyömään lyötyy Mut lyökää kai mä kestän sen hengissä Oon yksin mun kengis eri persoonat jengissä
Moni matkustaa ulkomaille mä pakenen Mä en rakenna vaan rikon perusrakenteen Jatkuvasti loukkaan omii rajojani Periaatteet paskaks kuhan saan aikaan sanojani
Kirjotin tän kiinassa espanjassa hollannissa Meksikossa irlannissa ja intiassa
Mut oikeesti vaan viinassa ja jossain paskas
Mut siitä puhuminen ei oo viisasta
Tajusin et koko ajan kuljen unissani Peilikuva nukkuu ja oon kuollu muissa kuvissani
Mut en voi tehä tälle yhtään mitään
En ennenku tunnen oireet munissani
Mä oon miettiny mistä tää johtuu
Mis on kohtuus halun takas kohtuun Miten joukkueurheilija joutuu yksilölajiin Mä kaipaan parisoutuu
Ennen kulkuri poimi kukat ei poimi enää Tuntuu ettei mun kiintymysvietti toimi enää
En osaa olla avoin niinku normaalit
Mä en kuule huutoo tuu kuiskaan se korvaani
Sen mä ymmärrän mut ei se piristä
Mä en jaksa edes silmiä siristää
Ei oo apuu edes vireeni kiristää
Meil vekkari on ainoo joka tykkää piristä Mä tykkään vaan mennä nukkumaan
Auta tätä joustinpatjaan hukkuvaa Pelastusrenkaaseen sormenpaksuseen Laitan mun panoksen lyön vetoon koko lapsuuden
En osaa kaivaa tätä syvemmälle
Tässä se oli uus salatut elämämme
Mun salainen maailma riimien muodossa Tätä se on luonnossa lauletaan kuorossa

Katri Ylander - En koskaan Lyrics

Kadulla hiuksiini sataa lunta
taivaalla tähdet näkee susta unta
tunnen sen, mulla on sun luokses ikävä
en tahdo eksyä

Satutin sua liian monta kertaa
tiedän sen, kuulen itkun hiljaisen
huomaan mulla ei oo mitään ilman sua
tahdon takaisin sun luo

En enää koskaan päästäis sua pois
en enää koskaan lähtis luotas pois
niin heikko oon ilman sua
niin koditon mä ilman sua
en koskaan päästäis sua pois

Illalla yksin en saa unta
ikkunaan sade itkee suruaan
lupaan sen, sydäntäni tänään kuuntelen
se kertoo mulle sen

En enää koskaan päästäis sua pois
en enää koskaan lähtis luotas pois
niin heikko oon ilman sua
niin koditon mä ilman sua
en koskaan päästäis sua pois

Niin lähelle mä pääsin sua
kiinni syliisi
palelen sua etsien

En enää koskaan päästäis sua pois
en enää koskaan lähtis luotas pois
niin heikko oon ilman sua
niin koditon mä ilman sua
en koskaan päästäis sua pois

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

ojasta allikkoon

Voisiko tämä tunne vyöry joskus tasoittua..
Muutoksia elämässä. Ammatillinen kuntoutus kurssi käynnis. Ekat kaksi viikkoa oli yhtä helvettiä. Ehkä se kuitenkin johtui muutoksesta. Ennen päivätoiminnassa ja nyt täytyy taas pohtia mitä elämältä haluaa varsinkin koulun ja työn suhteen. Vaikeuksista huolimatta olen jaksanut puurtaa jo kolme viikkoa ja kohta on ensimmäinen osio ohi.
Totta puhuen voin olla "ylpeä" itsestäni. Asioilla on mahdollisuus mennä eteenpäin kuhan vain luottaa että asiat järjestyvät.
Uudet ihmiset ja uudet kujeet, ainakin olen viihtynyt kyseisellä kurssilla.

Poika, minun vahvin voimavara. Olen huomannut tässä ajan kuluessa sen kuinka paljon minulla on asioita joiden vuoksi yritän. "Osa-aika äitiys", se tässä varmaan eniten harmittaa mutta sentärän ero tilanteet eivät tunnu niin kurjilta kuin aikasemmin, ajatuksena "seuraava päivä tulee taas kohta". En varsinaisesti tätä tilannetta tämmöiseksi halunnut mutta hölmöilyni tekivät sen. Syyllisyys mokomasta kantautuu edelleen päivästä toiseen mukanani. Ehkä en koskaan osaa päästää siitä irti, toisaalta en tiedä haluanko. Suru joka siitä seuraa, pitää minut kasassa. Muistuttaa siitä mikä voi mennä pieleen jos kontrolli pettää...

Elämässä pitää vain mennä eteenpäin. Minulta monesti kysytään että "pärjäänkö kotona", tähän en voi todeta että PAKKOHAN se on. Mitään ei kuulemma ole pakko mutta se mitä minä menetän on liian suurta enää, monettakohan kertaa aloittaa  alusta. Tosin välillä vieläkin kyseenalaistan oman jaksamisen itsekkin. Seuraavana päivänä voin vain todeta että SELVISIN. Nostaa itseluottamusta vaikka sillä hetkellä se ei siltä tunnu. Minulla on mahtavat ihmiset ympärillä, vaikka välillä tuntuu että olen tässä sonnassa yksin. Kaksi läheistä ihmistä jotka ovat olleet kultaakin kalliimpia.

kick boxing on ollut mahtava laji johon uskallauduin muutama kuukaus sitten lähteä mukaan. Arki pysyy kasassa kun on jotain minkä vuoksi nousen aamulla sängystä. Muutakin sisältöä olen saannut rakennettua elämään. Pidän siitä ja voin olla ylpeä itsestäni..