lauantai 17. helmikuuta 2018

Laitoskiertolainen

Sulla on elämä edessä, olet nuori, kaikille sattuu kompastuksia.. niinhän se menee mutta kuinka paljon sitä on kärsittävä jotta ihmisestä saa taas elämisen haluisen. 


"Touhuat impulsiivisesti, mitä tämä vuosi on sinulle antanu? Ei se varmaankaan ole ollut oikein elämisen arvoista"
Miettisit mikä teki sut joskus iloiseksi tai onnelliseksi? Tekisit vaikka ajatuskarttaa, noh justhan tuolla katkolla semmosta väsäsin. Khyllä siihen paljon asioita saa mutta ei se sitä menetettyä takaisin tuo. Ehkä pitäisi yrittää ajatella eteenpäin, suhtautua tähän päivään, ei menneeseen tao tulevaan. Ne tuo tullessaan mitä tuo, omilla valinnoillani oman tulevan rakennan. Miten enää voi positiivisesti ajatella kuin takana on sydäntä särkevää tuskaa. Saan paljon uusia ilon aiheita, usko nyt hyvä ihminen itseesi. Moni muukin uskoo mun selviävän kuhan saan juomisen kuriin. Toisaalta kelaan että haluanko, haluanko elää itsesyytöksissä ja elää tuuri juoppona ja odottaa ettei joku kerta olekkaan ketään pelastamassa.
Ollien sanat osu ja uppos. Toisaalta nyt on tauon paikka, juominen jää tauolle ja uusi yritys mennä sossuun kartoittamaan jatkokuntoutus mahdollisuutta juomisen suhteen. Toisaalta jostain saa edes pienen toivon kipinän tulevan suhteen. Taas kökötän neljän seinän sisällä impulsiivisuuteni vuoksi. Tosin jäin vapaa ehtoisesti, nyt on ehkä oikeasti hetki ajatella mitä sitä elämältään voisi haluta. Kauhulla odotan seuraavaa sossun tapaamista kun viime viikkoinen kaatuikin tyypilisesti siihe että lähdin katkolta suoraan alkoon. 
Kaverini on ollut kultainen mutta olen kyllä jo liikaa toisen elämää sotkenut omilla touhuilani. Toinen on lähtenyt ideoihini mukaan huonolla seurauksella. Seuraava etappi olisi laittaa kuvaa käteen meidän päättäväisyydestä. Jotain tämän tyyppistä


Sä et oo sä 

Ollie
En pysty enää lukemaan sun ajatuksia mut jos pystyisin, en tiedä haluisinko. Kai lopult oltais päästy yli vaikeuksista, mut en pakoon päässy näitä fiiliksii. Mä toivon et sä siel yksin pärjäät, mut mun on pakko sut unohtaa. Aika kultaiseksi muistot värjää, mut meitä hiljaa pois kuluttaa.
Sä et oo sä, vaikka oot edelleen kaunis. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. Jos päästät irti, oon valmis. Me haaveiltiin et eletään unelmaa, nyt tehdään se muiden kaa.
Kaikki kääntyy vielä paremmin, oon vaa niin väsyny just noihin sanoihin ,mut jos uuden haluu rakentaa niin tiedän et välil kaiken täytyy romahtaa. Mä toivon et sä siel yksin pärjäät, mut mun on pakko sut unohtaa.

Sä et oo sä, vaikka oot edelleen kaunis. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. Jos päästät irti, oon valmis. Me haaveiltiin et eletään unelmaa, nyt tehdään se muiden kaa. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. oot edelleen yhtä kaunis mut maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. nyt päästä irti oon valmis. Me haaveiltiin et eletään unelmaa nyt tehdään se muidenkaa.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Katkon paikka

Mielenterveys ongelmat ja alkoholi, ei sovi yhteen..
Ei voi sanoa kun voi paska. Selvinpäin asiat pysy käsissä mutta päissään, ei.
Yritän ja yritin mutta ei enää jaksanut. Mistä kaikki alkoi?

Tein pirummoisen työn sen jälkeen kun tuli ero ja muutin erilleni. Ajattelin että jään lapsen lähelle asumaan, tarkoituksena nähdä toista enemmän ja olla se tasavertainen vanhempi. Äitinä en epäonnistunut, mikään ei ole ihan empaattinen kuin lapsen suusta ÄITI, ja hali päälle. Siitä tiedän että olen lapselleni ykkönen. Se hymy ja ilo jonka sain tavatessamme,on ollut minun voima vara.
En kuitenkaan saanut tavata lastani haluamalla tavalla. Koskaan ei päästy yhteisymmärrykseen, tyydyin siihen vähään. Tosin lapseni läsnäollessa annoin hänelle kaiken huomion. Ketään en ole rakastanut niin paljon kuin häntä.
Kävin kaiken maan työttömien pisteet ja päivätoiminnat läpi. Kelan kautta kuntoutuskurssille josta sain nykyisen työpaikkani. Työ oli minun arkeni peruspilari, se piti rutiinit kasassa.

Kaikesta huolimatta minut revittiin palasiksi. Tämä vuosi alkoi itsemurha yrityksellä, luulin pääseväni tuskastani eroon. Jätin jälkeeni lapun, olen yrittänyt polttaa sillat takaani jotta kukaan ei olisi kaivannut minua. Yritin pitää matalaa profiilia mut silti jotkut kaikesta huolimatta välittivät. Sen seurauksena minut löydettiin ja toimitettiin hoitoon. Psykiatrista hoitoa olen melko monesti vastustanut ja päätynyt M1 ja M2 lähetteillä hoitoon.
Kuukausi osastolla, kaksi kertaa karkasi kaljalle. Virkavallan toimittamaan päädyin takaisin. Kuukauden jälkeen pääsin kotiin ja ajattelin palaavani takaisin töihin. Parin päivän päästä olinkin taas kalja laatikon kanssa liikenteessä, viinakauppaankin eksyi melkein 5 vuoden tauon jälkeen. Laineet juomat ei enää riittäneet. Taas virkavallan viemänä päivystykseen lepareihin ja psykiatriselle. Pään selvittyä pääsin kotiin ja ajattelin että hän koiran kotia ja palaisin takaisin töihin. Taas hetken päästä olin kalja kädessä.. töihin meno ei onnistunutkaan..
Päihdepäivystykseen, siitä takaisin psykiatriselle. Siellä yön yli ja aamulla olikin järkätty katkopaikka. Nyt ensimmäisen kerran elämässäni olen katkolla. Ens viikolla lähdetään suunnittelemaan jatkohoitoa. Minun toiveeni on päästä kuntoutukseen jossa hoidetaan niin mielenterveys ongelmia että päihde.

En minä ole hirviö.. tämä vuosi alkoi huonosti.. kännissä tuli hankittua pahoinpitely syyte potkaistuani ambulanssi kuskia päähän, toisella kerralla olin riehunu ambulanssissa ja rikkonut heidän omaisuuttaan. Kaksi kertaa parin viikon aikana olen pistänyt oman huushollin sekaisin ja hajottanut huonekaluja ja astioita. Naapuritkin ovat minun yksin pidetyistä bileistä poliisille asti, on varmaankin varoitusta tulossa isännöitsijältä.. yrittänyt juoda itsensä siihen kuntoon että sammuksiin tielle ja joku ajaisi ylitseni. Tänään kävi kävely lenkillä mielessä että hyppään tuosta sillalta.. en tiedä enää mitä minun pitäisi tehdä..
Tähän on tultava loppu, kykenin aikaisemminkin pääsemään irti Alkosta ja sain elämäni järjestykseen... Olen tavannut osasto reissuilla on kaksi ihanaa hoitajaa joilla oli sydän paikallaan ja halusivatte auttaa. Toinen olisi auttanut minua lapseni suhteen. Mutta minä en halunnut ottaa alkuun yhteyttä eksääni. Omat idiootit ajatukset toista kohtaan, etteikö olisi antanut minun edes nähdä lastamme..
Toinen työntekijä järkkäsi minut katkolle jonne suostuin vapaaehtoisesti lähtemään. En ole "juoppo" tai "narkkari". Minulla on vain suunta hukassa..
Nyt alkaa uusi matka elämässä,helppoa siitä ei tule. Vanhat ja uudet ystävät tukevat, tarvitsen vain vielä ulkopuolista apua enemmän. En jaksa enää yksin yrittää..

Ensi viikolla selviää lisää..


torstai 25. tammikuuta 2018

Stay

Luomme maailmaa ajatuksillamme. Taas on hyvä muistaa "ajatukset eivät satuta, vaan se jos kasvatan ne teoiksi." Jokainen uusi aamu luo mahdollisuuden uuden tarkoituksen. Se että heräät aamulla ei ole mikään pieni asia, se ei ole samantekevää millä aamuna aloittaa. Se mihin keskitymme antaa suunnan sen hetkiselle elämälle.
Kuinka helppoa onkaan luoda negatiivista ajattelua positiivisen suhteen. Omalla kohdallani olen kuullut jo monesti kysyttävää "oletko liian ankara itsellesi?". Tämä kysymys veti hiljattain hiljaiseksi. Rupesin pohtimaan, että onhan tuossa perää varsinkin tämän hetkisessä tilanteessani jossa ajattelen vain tuonpuoleista. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet yhtä hullun myllyä ajatukseni kanssa. Olen ennemmin sulkenut tunteeni muurin taakse kuin tuonut niitä esille. Pelkään ja häpeän, olen luvannut yrittää tuoda niitä esille. Antaa surulle mahdollisuuden tulla esille. En voi vain painaa ja panettaa eteenpäin sillä verukkeella että asiat järjestyvät. En tiedä enää itse keinoja saada elämälle iloa, voisin sanoa että olen yhtä sun toista kokeillut. Kokeilut ja tekemiset eivät ole olleet huonoja. Olen saanut kaikesta huolimatta nauttia elämästä ja ILOITA!


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Luottamus

Luottamus, ennen kaikkea tunne, jonka kohdistamme ihmiseen johon luotamme. Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkin voi luottaa, että jokin ei peitä toiveita tai aiheuta pettymystä. Luotettavuus sen sijaan riippuu omasta käyttäytymisestä. Luottavaisuus on ominaisuus, johon vaikuttaa sekä persoonallisuus että kasvuympäristö.
Kaikki kokemukset jättävät jälkensä luottamukseen. Mitä haavoittavampia kokemuksia meillä on sitä herkemmin kyseenalaistamme toisten luotettavuutta ja luottamuksen palauttaminen vie pitkän ajan ja vaatii ponnistelua. Toisinaan luottamuksen palauttaminen voi olla mahdotonta.
Pitäisi yrittää pohtimaan/ymmärtämään, miksi on toiminut niin kuin on toiminut. Onko esimerkiksi pimittänyt asioita, koska on halunnu välttää yhteenottoja. Miksi yhteenotto pelottaa niin, ettei uskalla kohdata toista?
Ihminen tarvitsee ymmärryksen siitä, miksi luottamuksen rikkoutumiseen johtaneet asiat tapahtuivat.

Luottamuksen voi menettää monta kertaa ja monella tapaa. Pienikin epärehellisyys voi murentaa hauraan luottamuksen. Useasti jos kyse on samasta henkilöstä, luottamuksen rakentaminen kestää jokaisen kerran jälkeen pidempään eikä ehkä koskaan yllä sille tasolle, kuin se oli ennen luottamuksen menettämistä.
Luottamuksen palauttaminen ei ole petetyksi tehtävä, vaan luottamus korjaantuu ajan kanssa, jos toinen toimii riittävän pitkään riittävän luotettavasti. Hän, joka toiminnallaan on aiheuttanut luottamuksen menettämisen.
Luottamuksen pettänyt joutuu ottamaan vastuun siitä miten osaa muuttaa käytöstään ja toimia niin että toinen voisi taas luottaa. Lyhin reitti luottamukseen, käyttäydy luotettavasti ja ole luottamuksen arvoinen. Jos luottamuksessa on särö, sen palauttaminen ei tapahdu pelkästään lupauksemme muuttua, vaan moni joutuu ponnistelemaan tosissaan onnistuakseen siinä. Luottamuksessa, kuulluksi tulemisessa ja kohdatuksi tulemisessa on pohjimmiltaan kyse asioista joista montaa voi parantaa kehittämällä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.  Voimme oppia kuinka kuunnella toista paremmin, kuinka ottaa vastaan hänen tunteitaan, kuinka osoittaa kiinnostusta toista kohtaan, kuinka ottaa vastuu omasta käytöksestään elämässä.
Luottamuksen rikkoutuminen aiheuttaa myös surua ja pettymystä. Luottamuksen pettänyt voi joka päivä saada muistutuksen omista teoistaan ja kantaa niistä syyllisyyttä, toinen osapuoli joutuu taas pelkäämään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Luottamus on mahdollista saada takaisin, jos ja kun molemmat ovat valmiita käsittelemään asiaa, ymmärtämään toisen kokemuksia ja tekemään tarvittavia muutoksia käytöksestään. On tärkeä muistaa, että ihmisyyteen kuuluu myös epätäydellisyys. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Aina emme onnistuneet, kyky antaa anteeksi sekä armollisuus itseä ja toista kohtaan on tarpeellinen ja tärkeä taito elämässä. Myös silloin kuin luottamusta etsitään takaisin. Jokaisen pitäisi yksinkertaisesti saada anteeksi, että on inhimillinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen saisi tehdä samoja virheitä ja vahinkoja kerta toisensa jälkeen, ja silti aina saisi anteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että virheiden tekijällä tulisi olla mahdollisuus parantaa tapansa ja tehdä töitä ihmissuhteiden eteen, jotta ne paranisi. Jotta tämä olisi mahdollista, vaati se avointa ja rehellistä keskustelua ilman valheita, syytöksiä, vastuun pakenemista ja suojamuureja. Toiseen tulisi luottaa edes sen verran, että uskaltaa sanoa mikä on vialla ja miltä jokin asia tuntuu..

Pohdinnan jälkeen huomaan olevani epärehellinen. Päästelen sammakoita suusta tai vaikenen asioista. Viimeisin muistutus siitä kuinka luottamus voi olla nolla omien "tempausten" jälkeen. En syytä ketään niistä asioista jotka johti näihin tempauksia. Itseään valintani tein ja tiedostin viimeisellä kerralla seuraukset jos jään tähän maailmaan. Nyt voin vain kysyä jaksanko enää aloittaa alusta. Ehkä en ansaitse luottamusta, teen samat mokat kerta toisensa jälkeen. En odota että ne olisi lakaistu maton alle. Helpointa on ollut sivuttaa asiat,kasata ne "nurkkaan" odottamaan. Pakka levisi ja tässä on tulos, joudun pohtimaan mitkä asiat tulevat arjessa jaksamista? Mitkä estävät vahingoittamasta itseäni? Mitä ensimmäinen viikko kotiuduttuani pitäisi sisällään?
Pitäisi olla konkreettinen suunnitelma jotta voisin päästä kotiin. Vaihtoehtoja on kaksi...


y






lauantai 6. tammikuuta 2018

Miten paljon sitä onkaan ihmisen kestettävä. 
Ikävä ei hellitä. Saisinko antaa periksi? 

Astun puiden joukkoon
Laulu houkuttelee syvemmälle
Se leijuu lähellä
Se täytyy löytää
Vihdoin saavun auringossa kylpevälle aukiolle
Ja näen sinut
Leikit lapsen kanssa

Katson kuinka hassuttelet
Poika nauraa katketakseen
Metsä hengittää
On kaunis päivä

Astun aukiolle
Muutun tuhanneksi perhoseksi
Ja päästän irti
Lähden laulun matkaan



anniina -syvään päähän

Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän

Mua pidetään rohkeen mut mä pelkään
Ja on vaikee ääneen sitä myöntää
Et vaik henkiin jää
Välil tuntuu ettei pysty hengittää
Ne luulee et oon hullu (hullu)
Mut ne ei tiiä mis oon ollu mitä vastaan oon taistellu
Ja et opettelen edelleen miten täällä eletään
Miten käsitellä häpeää

Se on jättänyt jälkeensä jäljen
Se on vienyt mennessään järjen
Mä luulin etten tarvinnu ketää
Mutten voinu vastavirralle mitää

Syvään päähän
Pinnan alla mä en nää enkä kuule
Mä en kuule
Ootsä siellä
Sano ettei mikään oo niinku luulen
Niinku luulen
Joo-o-o
Nosta mut pintaan älä
Luovuta jos mä meinaan
Vetää sut mukanani
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Nosta mut pintaan

Jos sussa tuntuu ettet sä oo tarpeeks
Jos pyytelet sun täällä oloo anteeks
Oot ollu siellä missä mäki oon ollu
Ohuel jäällä yksin painotellu
Usko mua kun mä sanon että sä tuut selvii siitä
Vaik tuntuu ettet riitä
Sun ei tarvii olla enempää ku oot
Vaik maailma kaato sut kumoon

Se on jättäny jälkeensä jäljen
Se on vienyt mennessään järjen
Etkä voinu vastavirralle mitää

Syvään päähän
Pinnan alla mä en nää enkä kuule
Mä en kuule
Ootsä siellä
Sano ettei mikään oo niinku luulen
Niinku luulen
Joo-o-o
Nosta mut pintaan älä
Luovuta jos mä meinaan
Vetää sut mukanani
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Nosta mut pintaan

Mul oli tapana itteeni syyttää
Mut tiiän etten siihen oo syypää
Eikä musta ehkä koskaan saa ehjää
Mut tääl edelleen seistään

Syvään päähän
Pinnan alla mä en nää enkä kuule
Mä en kuule
Ootsä siellä
Sano ettei mikään oo niinku luulen
Niinku luulen
Joo-o-o
Nosta mut pintaan älä
Luovuta jos mä meinaan
Vetää sut mukanani
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Nosta mut pintaan

Nosta mut pintaan
Nosta mut pintaan
Nosta mut pintaan
Nosta mut pintaan



Joo mä luulin, että rakkauden takia voisin kuolla

enkä häviäisi sinulta Mutten tiedä miten ajauduttiin kaaokseen täysin hiljaiseen Havahdun, kun ulkona on kevätaurinko mut meil on kylmä, tahtoisin sut viereen mun kainaloon Mut oon unohtanut, miten toiseen koskettaa jos kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo Kun tuulettoman taivaan alla koittaa leijaa leijattaa Se putoaa Ja vaikka monta kertaa aiemmin oon saanut sen nousemaan se makaa maassa Yhtenä aamuna tajusin kun sinua suutelin et kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo Mä otin onnesta lukuu kun tulit mun elämään Mä en koskaan pyytänyt sua luotani lähtemään mut sydän äänet hävis ei samaan tahtiin hakannut ja nyt pelkään ettei tätä enää tapahdu Liian usein muistot viedään romulaatikkoon eikä niitä enää muistella kun kaikki ohi on Mulla on aikaa olla vielä meistä ylpeä mä en kadu mitään, enkä häpeä Kun tuulettoman taivaan alla koittaa leijaa leijattaa se putoaa Ja vaikka monta kertaa aiemmin oon saanut sen nousemaan se makaa maassa Yhtenä aamuna tajusin kun sinua suutelin et kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo x2 Yhtenä aamuna tajusin kun sinua suutelin et kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo

maanantai 16. lokakuuta 2017

ikuisuus

Tuntui kuin olisi kulunut kuukausia. Tiesin kuitenkin, ettei se voinnut olla mahdollista.Silti jokainen tunti pimeässä vankilassa tuntui kokonaiselta elämältä.
Liikaa aikaa ajatella. Aivan lkiikaa aikaa tuntea kuinka kipu vääntää jokaista hermosolua. Aikaa ajatella kaikkea sitä minkä olen menettänyt tai menetän.
En pääse enää koskaan vapauteen. Kukaan ei pysty pakenemaan sitä tuskaa.

Ken elää, se näkee.
Tarpeetonta miettiä sellaista jolle ei voi kuitenkaan mitään. Elämä on joka tapauksessa jollain lailla epäreilua, Sellainen on maailman meno.

Miten vaikeaa onkin kuopasta nousta kohti valoa. Vastoinkäymiset tuntuvat liian suurilta. Tuskan taakka kasvaa päivä päivältä. En ole keksinyt keinoa lievittää sitä. Tämänkö kanssa sitä on elämänsä elettävänä. Tunnen olevani epäonnistunut, tein mitä tahansa. Elämäni on kaikinpuolin mallillaan. Tosin en olisi uskonut vuosi sitten olevani vakituisessa työsuhteessa ja vietän aikaa täydellä sydämmellä lapseni kanssa.
Keksin ehkä joskus missä meni vikaan.. Haluasin vain elää, nauttia elämästä mutta se tuntuu mahdottomuudelta...

lauantai 30. syyskuuta 2017

aika parantaa

Ikävä on kaipaustaa. Omalla kohdallani ikävä on tunteena raskas. Tosin myös tärkeä todiste siitä, että ikävöimäni henkilö on minulle merkityksellinen. Ikävää tunnen kun näen mielessäni mitä voisi olla, ja mikä voisi tuottaa iloa jos asiat olisivat toisin. 
Ikävä saa minut toimimaan, positiivisella ja negatiivisella tavalla. Kadun monia tekoja jotka veivät maton jalkojeni alta, päästäkseni ikäväni kohteen luokse.
Ikävä on kipeä asia mielessäni, ikävän kohde on suurimmalta osalta ajasta tavoittamattomissa. Tällöin tuntuu siltä, että olisin valmis tekemään mitä vain välttyäkseni jatkuvaa ikävän tunnetta jolle ei näy loppua. Menetyksen hyväksyminen on minulle mahdotonta.
Ikävä on kuitenki osa minua, kaikki kokemani on jättäneet jälkensä. Ikävää ei voi toisaalta kokea jos on kokenut jotain ainutlaatuista, jotain minkä muistoa ei haluasi kuitenkaan antaa pois.

Surua yritän välttää kaikin keinoin. Joskus sorrun alkoon tai muuhun itselleni haitalliseen jonka tiedostan olevan haitallista. Joskus se tuottaa sairasta mielihyvää.. Suru saa minut tuntemaan että olen heikko. Pelkään että surun hyökyaalto vyöryy ylitseni, enkä tiedä mitä siitä seuraa, en tiedä kestänkö tunnetta. Voin yrittää sulkea sen mielestäni mutta en kehostani. Suru satuttaa, sen vuoksi en halua joutua surun kanssa kasvotusten. Kestän vihan, ahdistuksen ja jännityksen tunteita mutta suru on epämielyttävä vieras joka viskaisee minut tuntemattomalle maaperälle. 
Suru on sanoinkuvailematon möykky sisällä kehossa ja aiheuttaa jatkuvaa pahaa oloa. Koen surun näyttämisen häpeällisenä, se paljastaa jotain hyvin henkilökohtaista. Sen vuoksi pitäisin sen mielelläni sisälläni.

Katkeruuden taustalla on pettymyksiä, käsittelemätöntä surua ja vihaa. Kysymyksinä jäinkö jotain vaille, tulinko hylätyksi ja pystyinkö vaikuttamaan tapahtumien kulkuun? Koen elämäni yhtenä suorituksena, aina tekemässä jotain "toisten" takia. pitäisi muistaa että elämäni on itseäni varten ja kun voin hyvin voin saavuttaa tavoitteeni ja haluamani asiat, voida tuntea kuuluvani johonkin, olla se joka haluan olla.
sanotaan usein että ihminen oppii arvostamaan hyvää elämässään vasta kun on vaarassa menettää sen -tai on jo menettänyt. 
Katkeruus on turvallinen suojakuori, jonka tehtävä on varjellakivulta ja uusilta pettymyksiltä. Kun ei koskaan mitään hyvää ajattele, ei myöskään pety. Katkerana tulee pyöritettyä samaa nauhaa kerta toisensa jälkeen, aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ajanmittaan huomasin ihmisten kaikkoavan läheltäni.

Syyllisen oman elämäni möngerryksiin löydän peiliin katsomalla. Omaa tilannettani kuvaan osa aika äitiydeksi. Äitiys on ollut yhtä surua vaikkakin siihen mahtuu paljon hyvää, sellaisia hyviä hetkiä jotka ovat minulle merkityksellisiä. Niistä muodostuu ristiriitaiset tunteet. Kaipaus on niin suuri etten tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. "Olisiko toisen parempi olla ilman minua vai olla äiti joka antaa turvan, välittää, tuo esille sen kuinka toista voikaan rakastaa"
Joudun seuraamaan sivusta toisen kasvua. En ole se joka opettaa päivittäisiä asioita, lohduttaa, jakaa tunteet ja kokemukset. En ole se joka laittaa toisen nukkumaan sanoen "Hyvää yötä, rakas" 
Tuntuu suunnattoman pahalta katsoa tätä sivusta.
Voin vain pitää tästä vähästä kiinni joka minullekkin on suotu kaikesta huolimatta. Ajatus siitä että ottaisin jotain joltain vastaan, parisuhde tai yliåäänsä "uuden" perheen rakentamien olisi väärin. "en voi ottaa toista tilalle kun ensimmäisessäkin epäonnistuin"

Nykyisessä kodissa on vain läjä leluja ja yksi pieni tyhjä sänky. Ahdistavan hiljaista, ei elämän ääniä. Joskus asiat olivat toisin, oli elämää ympärillä. Sain jakaa päiväni pienen ihmisen kanssa. Monesti sitä tulee mietittyä missä meni vikaan? mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Jotta olisi säilynyt "ehjä perhe" saman katon alla. Parisuhde ei ollut mikään onnellinen tarina loppuun asti mutta niin siinä vain kävi. Lähdettiin melkein sanattomasti eri suuntiin. Se oli parhain ratkaisu että lähdettiin erisuuntiin mutta meillä tulee aina olemaan yhteinen pieni ihminen jolla on molemmat vanhemmat jotka huolehtivat.

Itse olen rämpinyt pohjalla johon ei ole valoa näkynyt. Pahimmillaan olen halunnut päästä hengestäni. Petyin yritysteni suhteen. Luulin päässeeni pois mutta heräänkin muutaman päivän päästä teholta. sekin aiheutti ristiriitaisia tunteita, pitäisikö sitä olla onnellinen että olen tässä vai en. sosiaalitanttakin kerran totesi "ettei tähän minun sairauteeni tule mitään vakinaista tilaa".. Melko pöntösti sanottu. Minähän voin tehdä valintani niin että se tukee minun mielenterveyttäni. 
Eikä tuokaan ole sellainen asia mitä pitäisi tässä ja tänään miettiä. Asiat etenee omalla painollaan. Aina sanotaan että tämä vaatii kärsivällisyyttä mikään ei tapahdu hetkessä.

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, suru ja ikävä tulevat matkassa mukana niin suurena taakkana joka vie elämältä ilon. Minulla on oma pieni ihminen jolle tulen aina olemaaan äiti, joka on minulle kaikki kaikessa, se jolle voin aidosti sanoa rakastavani tätä. Minun ilon aihe jossa olisi helpompi päästää hengestään kuin päästää irti toisesta. 

Viikon oon jo ollut samalla paidalla Vain viinitahroi ei tahraakaan ruoasta En saanut sitä alas kurkusta
Kaikki suuret rakkaustarinat kuulemma päättyy kuolemaan Ei oltu valmiita elämään niin miten voitais kuollakaan Miten voitais kuolla? Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin Maataan selät vastakkain sanota ei sanaakaan Hiljaisuudessa seisovaa ilmaa kuunnellaan Muistoissa seinien sun taulut Niis ei soi enää rakkauslaulut Ja mä en enää soi En enää soi Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin Jos sinä olet valo niin loista minun sisääni Jos sinä olet vapaus niin vapauta minutkin Jos sinä olet avaruus niin laajene minuun Jos sinä olet sadetin kastele kuoleva kukka Haluan sen takaisin kaiken mitä rakastin

Tuntematon haloo helsinki Nainen, sylissään pienoinen ihme, mut elämä päättyikin suureen taisteluun, jonka loppuun kahlattiin ennen aikojaan. Lapsi, mustelmat kädessä kouluun, reppu täynnä liikaa painoa, jota kotona tuntemattomaksi kutsutaan. Kehdosta hautaan tää on rämpimistä, toiset rakastavat vain elämistä, toiset heittäytyvät maahan makamaan. Maailma hei, älä anna sun valojen sammua, vaikka joskus kaiken täytyy tummua, niin seuraava sekuntimme on korvaamaton. Maailma hei, täällä pitkään on kuljettu kaatuen, joku lentäen lähtee, joku maatuen, mut edessämme on tunnettu tuntematon. Sun katse on kaukana täältä ja tiedän, et pelon päältä on mahdotonta alas kavuta, jos ei tunne täältä ketään. Me tullaan ihan eri taustoista, tunneleiden päistä ja sodan jaloista, mutta samaan paikkaan me kaikki päädytään. Maailma hei, älä anna sun valojen sammua, vaikka joskus kaiken täytyy tuntua, niin seuraava sekuntimme on korvaamaton. Maailma hei, täällä pitkään on kuljettu kaatuen, joku lentäen lähtee, joku maatuen, mut edessämme on tuntematon. Homo homini lupus est, homo homini lupus est, mä toivon että toisin sä ajattelet. On vihan takana pelko, mut pelon takana toivo, että joku ottaa vastaan kun tipahtaa. Maailma hei, älä anna sun valojen sattua, vaikka joskus kaiken täytyy tuntua, niin seuraava sekuntimme on korvaamaton. Maailma hei, täällä pitkään on kuljettu kaatuen, joku lentäen lähtee, joku maatuen, mut edessämme on tunnettu tuntematon.