Tämä ongelma kasvoi pikku hiljaa isommaksi, ekana oli tarkoitus pitää hauskaa jossain vaiheessa meno meni siihen että juotiin sammumis pisteeseen asti. Tämäkään ei enää lopulta riittänyt vaan oltiin sekaisin kuin seinä kello. Välillä kiitän onneani että tänä päivänä kävelen kommellusten jälkeen. Tekemisistäni en ole ylpeä mutta nykyään voin vain olla juomatta.
Juomattomuus tulee olemaan minulle varmaan lopun elämäni haaste sillä itse tiedostan ettei se siihen pariin korkeintaan jää. Hölmöltä se tuntuukin etten enää joisin, edes sitä yhtä jossaim juhlissa. Raitistumisen alussa tuntui tuo ei kiitos jotenki hölmöltä kun joku tarjosi. Minun kieltäytyminen varmaan kummastutti monia sillä minä olin porukassa aina se joka eo kieltäytynyt. Näin puolen vuoden selvän kaudem jälkeen tuo ei kiitos ei tunnu mitenkään erikoiselta.
Ainut ongelma on vain taistelu itsensä kanssa. Olen tämäm matkan aikana todistanut itselleni että ilman juomista voi olla hauskaa. Minulla on muutama hyvä baari reissu kavereiden kanssa takana jolloin itse olin selvinpäin. Tiedän pystyväni pitämään hauskaa mutta silti joskus ajatus siitä yhdestä tulee mieleeni.
Sen ainoan kerran kun minä ratkesin juomaan oli takana muutaman viikon taistelu mielitekojen kanssa. Itse olin niin keskittynyt juomiseen ja luovuttamiseen jotta en edes itse muistanut miltä minusta oli tuntunut ennen kuin päätin mennä kauppaan ja ostaa juomista. Minä selittelin niitä näitä a klinikalla työntekijälle enkä vieläkään muistanut mitään siitä että olin kertonut tutulle olostani. Onnekseni tämä henkilö oli mukanani tapaamisessa ja avasi suunsa. Olihan se itselle järkyttävää kuulla kuinka ajatukseni oli luovuttamisessa ollut ja itse en muistanut sitä. Pelon tunnehan minut valtasi kun rupesi ajattelemaan ja miettimään mitä minulle on tapahtunut. Enkö todellakaan muista. Tässä sai huomata kuinka kiero ihmismieli on...
Pari kertaa kun voitin tuon taistelun juomisen himoa vastaan mutta se tunne jonka niillä kerroilla koin oli kamala. Tuntuin kuin seinät tulisivat päälle ja hyllyllä ja jääkaapissa olevat juomat tulee vastaan ja houkuttelevat juomaan. Kuinka hyvältä kylmä kalja maistuisi, tuntea se mielyttävä lämpö jonka tuntee sisällä kun hörppäsee kaljan.
Sitä rupesi miettimään miksi minä kiusaan itseäni kun joka puolella on juomista. Miksen minäkin voisi vain ottaa jos otan nii se painetaan kuitenkin villasella. Ei siitä koskaan sen kummemmin olla ennenkään sanottu vaikka astiat ja läppärit on seinään lentänyt. Kuulisin vain et taas sulla meni yli. Se olisi sillä käsitelty..
Helppoa se ei ole yrittää olla juomatta kun kotona on hyllyt pullollaan juomista. Muutenkim kun alkoholi on aina kuulunut tavalla tai toisella elämään. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minun on vain pakko uskoa itseeni ja hokea että pystyn tähän.
En voi itseltäni vaatia että pystyisin olemaan aina kaikissa paikoissa mukana joissa tiedän että muut juovat.
Se miksi moni ratkeaa juomaan ennemmin kuin haluaa kokea sen juomiseen liittyvän himon, halu kuitenkin juoda on ihan käsittämättömän sanoin kuvaamaton. Se tuntuu melkein mahdottomuudelta pitää näpit erossa juomisesta. Siinä vaaditaan itseltä paljon jotta pääsee himosta eroon. Jos ei ole täysillä mukana niin silloin todennäköosemmin retkahtaa. Sen jälkeen alkaakin itsensä syyttäminen. Itsensä pettäminen.
Saan opetella jokaisen vuoden päivän uudestaan. On keksittävä uusia tapoja joilla selviydyn tilanteista kun minunkin rupeaa tekemään mieli juoda. Olen onnellinen siitä kun ensimmäisen kerran kerroin että minulla on ongelma, minua kuunneltiin ja tuettiin. Nyt olen päättänyt ottaa kaiken avun vastaan jotta selviän tästä. Se tuki jonka olen saanut muilta on ollut minulle suuri apu ja siitä varsinkin olen tajunnut ettei minun tarvitse tätä käsitellä yksin.
Puolen vuoden aikana olen ihan älyttömästi muuttunut, parempaan suuntaan. Moni muukin kuin itse on huomannut sen. Mukavinta oli kuulla itsestä positiiista palautetta :)
 |
| Jatkossa nuo menevät myös tuonne |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti