sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Reipas viikonloppu takana

Mukavan rento viikonloppu, mielialakin on kohentunut loppuviikosta paremmaksi. Viikonloppuun mahtuu siivoilua, koiran kanssa ulkoilua ja ihan vain olemista. Siivoaminen ei ole eneään mitään mukavaa kun sitä työkseen tekee mutta onhan sitä edes hetken mukava olla siistissä kämpässä. Välillä tuo siivoaminen on vain niin turhauttavaa kun toiset sotkee heti perässä ja minä saan tulla rätin kanssa toisten perässä.
Minä kun päätän ottaa siivous lakon niin kämppä muuttuu hetkessä lääväksi. Tämän kyseisen lakon olen pari kertaa tehnyt niin olen saanut itse, yksin siivota sotkut.. Noh onpahan ainakin tekemistä ja siitä urakasta kun selviän niin minulle on turha tulla valittamaan miksi en tee mitään muuta kun juurrun sohvalla. Haluan ottaa hetken itselleni ja olla tekemättä mitään.

Eilen kävin kaverini kanssa koirapuistossa. Saimme keskenään heitellä palloa. Väinöä ei hirveästi enään toiset koirat kiinnostaneet kun pallon näki. Se tykkää juosta pallon perässä ja palloa heitellään sen mielen mukaan. Silloin ku se haulaa hakea palloa se tuo pallon jalkoihin mutta jos se haluaa vain jyrsiä palloa tai ottaa hetken henkeä niin se menee kauemmas. Tuota takaisin tulemista täytyisi vähän reenata niin ettei mennä koiran ehdoilla.

Olen myös väinön kanssa reenannut muutamaa temppua ja ne temput alkavat sujua. Ihan yksinkersilla aloitimmi kuten vierelle tulemista ja taakse menemistä, yli ja ali juttuja. Seisomaan ja siinä pyöritään kahdella jalalla. Katsotaan mitä me vielä keksimmi. Väinö on melko nopea hoksaamaan mitä sen tarvitsee tehdä jotta herkun saa. Meillä on suunnitelmissa osallistua vähän kennel liiton toimintaan mutta saa nähdä miten syksyllä käy. :)


Menoa ja vilskettä pojan kanssa riittää. Toisaalta mikäs sen parempaa ajanviettettä kuin lähteä varsiunkin hyvällä kelillä ulos. Itsekkin saan vähän ulko ilmaa ja liikuntaa. Suoraan sanottuna ilman tätä karva kaveria olisin melkoinen sohva peruna. Ei minun tulisi varsinaisesti ulos lähdettyä. Välillä saan aloitettua lenkkeilyn juosten mutta siihin inspis lopahtaa melkein saman tien. Tavoitteenani on kyllä monesti ollut puoli maratooni mutta sitä ennne minun pitäisi löytää kestävämpi inspiraatio. Toivoa ei ole menetetty, kyllä minä vielä jossain vaiheessa sen repäisen. Tämä on ollut tässä muutaman vuoden aikana melkoinen pelastus etten ole jämähtänyt sohvalle. Silloin kuin meni huonommin niin minun oli pakko lähteä koiran kanssa ulos. Väinö pitää minun päivässä jotain rytmitystä edes.

Ulkoiluttaessa monesti pääsee juttelemaan muillekkin koiran ulkoiluttajille ja monesti on tullut muista lenkki seuraakin. Ihmisten kanssa  pääsee turisemaan jonnin joutavuuksia. Mikä tuo muuta
ajateltavaa minullekkin. Väinökin tulee useimpien koirien kanssa toimeen joten tämmöiset kaveri lenkit onnistuvat moitteettomasti. Välillä sitä pohtii että ottaisiko sitä toisen koiran mutta tarkemmin ajatellen onko minulla aikaa ruveta kahta koiraa hoitamaan. Tätäkään ajatusta heitä menemään, katsotaan vain eteenpäin ja josko elämän tilanne soisi useemman koiran omistamisen. :)

Tänään päätimme pitkästä aikaa lähteä lenkkeilemään "laduille". Toinen sai temmeltää vapaana tovin ja hakea keppiä. Päästellä vähän höyryjä. Reipas parin tunnin lenkki ja koira on tyytyväisenä nukkumassa. Väinö reagoi tänne käskyyn ja tulee reippaasti luokse joten tuota irrallaan pitoa ei tarvitse murehtia. Tosin muut häiriötekijät on otettava huomioon. Vesipetokin pääsi valloilleen tosin matkaltamme löytyi oja mutta sekin kelpasi. Järveen pääsemista taitaa jo koirakin odottaa. Pojua ei meinaa järvestä pois saada kun sen sinne laskee.
Pitäisi käydä ostamassa toiselle ulos tarkoitettuja leluja.
Frisbeeeon ainakin yksi hankinnassa oleva.



Mukavan reipas viikonloppu takana, loppu päivä myö vain ollaan ja löhöillään :) Tai no käytiin korkkaamassa tämän kesän rullis kausi, pitkästä aikaa mukavaa päästä vähän luistelemaan. Pyörän kun saan huollosta kotiin niin ruvetaan väinön kanssa vähän reenaaman sillä kulkemista















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti