tiistai 1. heinäkuuta 2014

Sisällä kököttämistä

6 päivää takana harmaiden seinien tuijottelua.. Tänään olikin ohjelmassa joku keskustelu tuokio jatkosta, päihde hoitosuunnittelua. Saa nähdä päädynkö jonnekkin toiselle puolelle suomea pähdekuntoutukseen. Pöh, tyhmältä ajatus minusta kuulosti kun tätä vaihtoehtoa esitettiin. Tosin tässä tilanteessa ei ole hirveästi vaihtoehtoja kun en voi taata että kun seuraavan kerran tulee romahdus että joisin. Torstainen romahdus oli minulle liikaa ja varsinkin se etten onnistunut tunteita pitämään itselläni. Voimavarani ovat melkoisen loppu.
Onneksi ei sentään tarvitse ihan yksin tätä tehdä, ulkopuolisten apu ja tuki on ollut korvaamatonta. Tosin on minulla lähi piirissäni niitä jotka viitsivät tukea mutta ei kovin montaa. Nämä henkilöt ovat minulle suunnattoman tärkeitä.
Palautteena sain kuunnella kuinka päättäväinen olen ollut, isoja asioita muuttanut ja lopettanut. Totta, mutta kaiken on saanut yksin tehdä. Silloin kuin päätin lopettaa juomisen, moni ei uskonut sitä tai nauroivat minulle. Harva minuun uskoi.
Onneksi minua ei jätetä täysin yksin. Monen sorttista apua ja tukea on minulle tarjottu. Pitäisi vain päättää mitä sitä tarvitsee ja mihin lähtee mukaan. Mikään ei ole pakollista. Tosin välillä tätä osastolla olo kiroan. Tännekkin suostuin lähtemään vapaa ehtoisesti. Kyllä tästä oman hyötynsä on saannut vaikkakin yritän olla asioita ajattelematta. Liikaa kaikkea jota en ajatellut, patosin nuppiini taas tarpeeksi tavaraa ja tässä tulos.. Asiat ovat tällä kertaa minulle liian haastavia, vaikeita sanotettavaksi. Siitä ehkä johtuu että minut murrettiin torstaina. Nyt on vain asioihin löydettävä ratkaisut ja jotain millä jaksaa yrittää. Helppoa tästä ei tule mutta kai se on vain yritettävä.
Otettava ulkopuolisilta apu vastaan vaikka itsekkään en kaikista jutuista niin pidä.

Jos tämä selvänä pysyminen vaatii sen että on lähdettävä päihdekuntoutukseen nii kai se sit on vain edessä. En minä halua korkata mutta joskus se vaihtoehto tuntuu nii järjettömän helpolta. Tosin en minä sen ratkaisun kanssakaan enää pystyisi olemaan sinut... nyt mennään niin kiikunkaakun kun vain voi. Huonenna on edessä hoitoneuvottelu josta ehkä selviää minullekkin että kauan tämä osasto touhu jatkuu ja mitä ne meinaavat minun kanssa. En saa itseäni edes tuonne yhteisiin tiloihin vaan tuijottelen päivästä toiseen seiniä, saatan nukahtaa pitkikin päivää tai sitten en. Ainakin saa vain olla ettei ole kukaa  kitisemässä etten tee mitään. Tästä pitäisi vain itsensä vielä ylös saada.
"Asioilla on tapana järjestyä" yritän uskoa tuohon edelleen mutta vaikeaa se on :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti