keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sivun kääntö edessä

Hmm.. ei tämä ollutkaan niin kamalaa palata arkeen. Mielihaluja ei ole juuri kerinnyt olemaan juomisen ja viiltelyn suhteen. Tosin juominen ei ole ollut minulla toviin mielessä. Olen selvinnyt pahimmistakin ahdistus hepuleista ilman. En menettänyt toivoa vaikka se oli hyvin vähissä. Viiltelyä ei ole tapahtunut 5 päivään. Hyvin siis tämäkin on alkanut, hallinta on pitänyt. Helppoa tämä ei ole ollut, ahdistus on vaivannut pitkin päivää mutta nyt ei auta jäädä siihen vellomaan vaan työstämään sitä on alettava.

Puoli viikkoa oltu kotona kohta. Kavereita ja noita ulkopuolisia kontakteja tavattu. Olen iloinen että nou ulkopuoliset on järjestynyt melko nopeasti ja he ovat olleet mukavia. Tosin täysin rehellinen en ole kaikille pystynyt olemaan. Nyt ei parane höpöttää omia sillä sitten ei ole mahdollista ottaa apua vastaan.
Päivät ovat vierähtäneet mukavasti, on vain löydettävä arjesta se kultainen keskitie. On/off kytkin saa jäädä pois. Ei enää ääripäissä touhuamiasta taikka koomailua.

Perjantaina olisikin edessä psykiatrian kontakti. Saas nähdä millainen ihminen sielä odottaa. Äitiyspolilla ihmiset ovat olleen ihania. Minusta kyllä löytyy tahtoa olla tässä mutta aina ei uskoa. Pikkuhiljaa alan tajuta mitä tarkoittaa hokema ettei minun tarvitse yksin yrittää. Minulla on ympärillä mitä mahtavempia ihmisiä ja mm kuntoutuksessa tutustuin uusiin ihmisiin. Pitkän ajan olin liesuussa mutta se kannatti. Pystyn kohtaamaan asioita joita olen ikäni pitänyt itselläni. Puhuminen keventää oloa vaikka sillä hetkellä se ei siltä aina tunnukkaan. Muistaa vain olla avoin ja rehellinen. Myöskin minun on muistettava ajatella itseäni, etten aja itseäni taas piippuun. Päivät suunnitellaan viikko kerrallaan. Saan tehdä lukkari päivästä heräämisestä nukkumaan menoon asti. Päivän ohjelma on suunniteltua vaihe vaiheelta mutta tuleepahan tehtyä erillaisia asioita, ei tarvitse miettiä mitä seuraavaksi. Ei tule jäätyä koko päiväksi sohvalle. Viikolle asetetaan erillaisia tavoitteita. Ei mitään suuria vaan sellaisia mitkä on helppo saavuttaa.

Kyllä aurinko taas pilkistää minun risu kasaan, vaikka paljon on töitä edessä. Pitkän matkan olen kulkenut muutaman vuoden ajan mutta kommelluksista ja romahduksista otetaan opiksi. Tatkoituksena katkaista oma oravan pyörä jota on vuosia pyöritetty. Ensimmäinen askel senkin suhteen on otettu kun puhuin asioista jotka olen pitänyt visusti itselläni.
Itseluottamus on noussut tuon reilun kuukauden aikana, olen pitkästä aikaa onnellinen. Pystyn katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen niin ettei se tunnu pelkältä pakko pullalta. Enää ei mennä ihan päivä kerrallaan vaan katsotaan vähän pidemmälle.
Silti ajatellaan näin "minä tässä ja nyt" eletään tätä hetkeä ei murehita mennyttä johon en voi vaikuttaa ja katsotaan mitä tulevaisuus tullessaan tuo, ei turhaan murehita tulevaa kun kyllä sinne paljon hyvääkin on tiedossa :)

perjantai 22. elokuuta 2014

Kuntoutus loppuu, pelottava paluu arkeen

Kuntoutus lopussa, huomenna kotiin.. tunteet laidasta laitaan. Paniikki.
Tämä neljä viikkoa meni liian nopeesti. Asiat on ihan sekaisin, tulevaisuus mikä se on? Suoraan sanottuna pelottaa mennä kotiin. Viimeksi ollut kesäkuussa kotona mutten täydessä tajunnassa. Nyt, pitäisi hallita mielihalut.. addiktiosta toiseen mutta kaikki päätyvät itsetuhoon, itsemurha. Olen pulassa, olen hepulin partaalla, tekisi mieli riehua huutaa paiskoa tavaroita.. se nyt ei ainakaan minua hyödytä. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä teen, olen ihan hukassa. Ei tässä nyt näin pitänyt käydä...
Tässä minä yritän miettiä selviytymis strategiaa ja haasteita raitistumisen esteenä. Neljä viikkoa ottanut oppia vastaan ja nyt kaikki tuntuu kaatuvan viemäriin. En tiedä mistä minun pitäisi pitää kiinni jotta arjesta selviän. Olen kaivanut jo itselleni tällä viikolla kuoppaa syvemmälle. Enkä ole edes kotia vielä päässyt. Olen pulassa jo ennen kuin kotia pääsen. Olen höpöttänyt itselleni jo valheiden verkkoa, olen ollut epärehellinen.. se tuntui fiksulta mutta olen suoraan sanottuna kusessa sen kanssa. Epätoivo valtaa mielen, en pysty tähän. Olen yksin taas ongelmieni kanssa. Tämä on minulle aivan liikaa, haluan pois..
Ensi viikolla tiedossa on psykiatrian puolen tapaamista ja sossun. Hävettää omat pulinat jotka olivat kaikkea muuta kuin totta. Miksi pyöritän tätä samaa paskaa koko ajan. En voi ottaa apua vastaan jos puhun höpöjä... en tajua miten olen ennen voinut sen kanssa olla kun nykyään se tekee olostani kurjan samantien.

Kuntoutuksesta on opittu paljon hyödyllistä ja mukaviin ihmisiin tutustuttu. Kunhan nuo opit saisi siirrettyä arkeen, se tekisi asioista helpompaa mutta minkä sille mahdan kun olen idiootti joka tekee virheitä virheen perään. Pitäisi olla avoin ja rehellinen mutta olen ollut kaikkea muuta. Ei tällä pitkälle pötkitä, enää en osastolle halua mutta tässä alkaa olemaan ihan hirveät itsetuho ajatukset.

Olen hukassa, mitä teen, vituttaa kun en voinut ajoissa tehdä tälle jotain. Inhoan itseäni.

perjantai 15. elokuuta 2014

Piina viikko

Huoh, mikä viikko... maanantaina ohjurissa hajosin, toinen sörkki liian arkaa asiaa ja taas lähdin ovesta pihalle.. piti päästä pois, olla yksin. Tästä alkoi alamäki. Illalla päädyin viiltelemään. Asiaa en tuonnu esille. Seuraavana päivänä taas purettii arkaa aihetta ja senkin tuloksena oli viiltely... tämän kanssa olin illan ja sain kasattua itseni ja menin toimiston oven taakse. Teimme jo ensimmäisellä viikolla sopimuksen että jos minulle tulee paha olo niin minun ei tarvitse ruveta näille selittämään kunhan vain tulen ovelle ja siitä lähdetään miettimään missä mennään. Rikoin hoitosopimuksen 3 viikon jälkeen. Itsetuhoisuus on asia josta nämä eivät neuvottele.. minun kanssa on tehty tässä sopimuksia joita en ole pystynyt pitämään. Pelkään pettäväni lupauksen siitä että olen tässä edelleen. Itsemurha pyörii vain päässä...

Eilen päädyin taas viiltelemään. Yritin häirintää käyttää mielihaluun mutta se meni pieleen.. jouduin tämän viimisen kerran jälkeen tarkkailuun.. viime yönä yökkö kävi vähän väliä lampun kanssa kyyläämässä että kaikki on ok. Taas syytän itseäni, idiootti mitä helvetin kuoppaa kaivan itselleni? Nyt pyörii mielessä itsensäsatuttaminen. Se tuottaa mielihyvää, tuntuisi ihanalta.. joka kerta mennään syvemmälle ja syvemmälle..

3 viikkoa kuntoutusta takana viikko edessä. Tänään olikin verkosto. Paikalle tuli äippäpolin hal kätilö ja sossu ja ens viikolla he rupeavat järjestämään minulle jatkoa kotisuunnalla.. saa nähä mihin päätyvät. Minä yritän ottaa avun vastaan avoiminmielin. Minä en selviä tästä yksin. Olen hukassa minulla on toivoa tulevaisuudesta muttei uskoa siihen.. kauan jaksan tätä vielä...

tiistai 5. elokuuta 2014

Itsensä ylittämistä

Eilen ylitin itseni ja tajusin kertovani ajatuksiani ohjaajalle. Eihän ne yrittänyt kuin viikon patistaa minua puhumaan. Näköjään sekin vei oman aikansa. Juttu tuokion jälkeen oli kylläkin ihan mahtava fiilis vaikkakin vaikeita asioita se jättikin minun pohdittavakseni. Ohjaajakin tokaisi ettei minulla kyllä yhtään helppoa ole noiden päätösten tekemisessä. Ei yhtään ole ihme että yksin pohdin itsemurhaa tai vain itsetuhoisuutta. Tosiasiassa minun ei tarvitse eikä pitäisi pyöritellä noita yksin. Nämäkin haluavat auttaa minua. Jostain syystä en osaa ottaa apua vastaan, vaikka haluaisinkin...

Eilisissä ryhmissä käsiteltiin hallintakeinoja ja mm. Ennakointia. Minulta kysyttiin että miten voin ennakoida kotia mennessäni mielihaluja.. tähän jouduin vastaamaan että hyvä kysymys kun siellä on juomista kaapissa. Vaikka minulla on periaate etten juo varsinkaan jätkäkaverin juomia mutta kiusaavathan ne minua. Tätä kuulemma puramme jossain ohjurissa. Mielenkiintoista siinä on se etten voi vaikuttaa siihen että onko kotona alkoa vai ei. Toinen ei ole ajatellut vähentää voi kuulemma juoda muualla ja senhän se on tehnytkin. Onko se nyt reilua, ei minusta. Ongelmana taitaa olla se että mitä teemme kun toinen on raitistumassa.. ei minun tarvitse katsella toisten ottamista vaikka välillä sen merkeissä näkeekin kavereita mutta he ymmärtävät jos lähden aikaisemmin pois. Onhan näitä ihmisiä ihana nähdä, kaverini kun asuu sen verran kaukana ettei tule nähtyä ja nykyään on yhteyden pitokin ollut vähäistä.. taas olen tehnyt sen että jättäydyn yksin ja siihen ei pitäisi jäädä koska se pahentaa ahdistustani..

Kuntoutukseen kiinnittyminen on edelleen vaikeaa mutta nyt en tiedä haluanko mennä kotiin, mitä jos kaikki jatkuu samallailla kuin ennen..?  En tiedä miten kauan jaksan sellaista enään. Kotiharjottelusta oli myös eilen puhetta ja siinä tajusin että kotiin menoa emmin. Sanoinkin vitsillä ohjaajalle että oletko varma että haluan kotiin mennä.. katsoi minua hiukka hölmönä mutta tajusi pointtini. Sanoi minulle että keskustellaan siitäkin vielä, älä ota paineita siitä. Olen pohtinut tuon suhteen jatkamista sen kannalta enemmänkin että mitä jos mikään ei muutu.. menenkö kotiin kaiken näiden osasto ja kuntoutus jaksojen jälkeen niin ettei mitään olisi koskaa  tapahtunut. Minä olen addikti, pystynkö elämään ympäristössä jossa on koko ajan juotavaa saatavilla.. edelliset 8 kk olivat hirveitä koska yritin pärjätä yksin juomatta ja mihin se päätyikään, osastolle. Jos en olisi "pyytänyt" apua hajoamalla päiväpolilla niin en välttämättä olisi tässä. Olen oppinut hellittämään tuosta ääripää ajattelusta ja itselle ankarana olemisesta. Ensin puhutaan sitten mietitään voidaanko asioille tehdä jotain muuta kuin se että ratkeisin juomaan tai satuttaisin itseäni.. en minä halua koko aikaa pelätä että milloin minulle käy köpelösti ja en jaksa enää taistella. Kurjaa moinen, mihinkään en pahimmissa tapauksissa pysty keskittymään.

Ehkä tämä kuntoutuspaikka ei mikään huono ole kun opittuja asioita voin hyödyntää kaikilla elämän alueilla. Tammikuuhun mennessä pitäisi saada perustusta kuntoon. Onneksi minulle on tarjolla monen sorttista apua.
Saa nähä mitä tulevaisuus tullessaan tuo, ei ainakaan mitään helppoa ole tiedossa mutta yritän ottaa apua vastaan jolla helpotan omaa oloani.