Hmm.. ei tämä ollutkaan niin kamalaa palata arkeen. Mielihaluja ei ole juuri kerinnyt olemaan juomisen ja viiltelyn suhteen. Tosin juominen ei ole ollut minulla toviin mielessä. Olen selvinnyt pahimmistakin ahdistus hepuleista ilman. En menettänyt toivoa vaikka se oli hyvin vähissä. Viiltelyä ei ole tapahtunut 5 päivään. Hyvin siis tämäkin on alkanut, hallinta on pitänyt. Helppoa tämä ei ole ollut, ahdistus on vaivannut pitkin päivää mutta nyt ei auta jäädä siihen vellomaan vaan työstämään sitä on alettava.
Puoli viikkoa oltu kotona kohta. Kavereita ja noita ulkopuolisia kontakteja tavattu. Olen iloinen että nou ulkopuoliset on järjestynyt melko nopeasti ja he ovat olleet mukavia. Tosin täysin rehellinen en ole kaikille pystynyt olemaan. Nyt ei parane höpöttää omia sillä sitten ei ole mahdollista ottaa apua vastaan.
Päivät ovat vierähtäneet mukavasti, on vain löydettävä arjesta se kultainen keskitie. On/off kytkin saa jäädä pois. Ei enää ääripäissä touhuamiasta taikka koomailua.
Perjantaina olisikin edessä psykiatrian kontakti. Saas nähdä millainen ihminen sielä odottaa. Äitiyspolilla ihmiset ovat olleen ihania. Minusta kyllä löytyy tahtoa olla tässä mutta aina ei uskoa. Pikkuhiljaa alan tajuta mitä tarkoittaa hokema ettei minun tarvitse yksin yrittää. Minulla on ympärillä mitä mahtavempia ihmisiä ja mm kuntoutuksessa tutustuin uusiin ihmisiin. Pitkän ajan olin liesuussa mutta se kannatti. Pystyn kohtaamaan asioita joita olen ikäni pitänyt itselläni. Puhuminen keventää oloa vaikka sillä hetkellä se ei siltä aina tunnukkaan. Muistaa vain olla avoin ja rehellinen. Myöskin minun on muistettava ajatella itseäni, etten aja itseäni taas piippuun. Päivät suunnitellaan viikko kerrallaan. Saan tehdä lukkari päivästä heräämisestä nukkumaan menoon asti. Päivän ohjelma on suunniteltua vaihe vaiheelta mutta tuleepahan tehtyä erillaisia asioita, ei tarvitse miettiä mitä seuraavaksi. Ei tule jäätyä koko päiväksi sohvalle. Viikolle asetetaan erillaisia tavoitteita. Ei mitään suuria vaan sellaisia mitkä on helppo saavuttaa.
Kyllä aurinko taas pilkistää minun risu kasaan, vaikka paljon on töitä edessä. Pitkän matkan olen kulkenut muutaman vuoden ajan mutta kommelluksista ja romahduksista otetaan opiksi. Tatkoituksena katkaista oma oravan pyörä jota on vuosia pyöritetty. Ensimmäinen askel senkin suhteen on otettu kun puhuin asioista jotka olen pitänyt visusti itselläni.
Itseluottamus on noussut tuon reilun kuukauden aikana, olen pitkästä aikaa onnellinen. Pystyn katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen niin ettei se tunnu pelkältä pakko pullalta. Enää ei mennä ihan päivä kerrallaan vaan katsotaan vähän pidemmälle.
Silti ajatellaan näin "minä tässä ja nyt" eletään tätä hetkeä ei murehita mennyttä johon en voi vaikuttaa ja katsotaan mitä tulevaisuus tullessaan tuo, ei turhaan murehita tulevaa kun kyllä sinne paljon hyvääkin on tiedossa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti