maanantai 5. lokakuuta 2015

Laivani hirviöt

Kuvittelen ohjaavani laivaa kaukana meren ulapalla. Kannen alla, näkymättömissä oleskelee suuri lauma hirviötä, joilla kaikillaon valtavat kynnet ja veitsenterävät hampaat. Niiden muoto vaihtelee. Jotkut niistä syyllisyyden, vihaan, pelon tai toivottomuuden kaltaisia tunteita. Jotkut niistä ovat muistoja hetkistä, jolloin epäonnistuin, mokasin pahasti tai minua satutettiin. Niihin mahtuu myös voimakkaita mielihaluja juoda liikaa, tupakoida, vahingoittaa itseäni tai syödä liikaa.

Niin kauan kuin annan laivan ajelehtia merellä ilman päämäärää, ne pysyvät kannen alla. Mutta heti kun alan ohjata laivaa kohti rantaa, ne ryntäävät saman tien kannelle, heiluttelevat siipiään, paljastavat kulmahampaansa ja uhkaavat repiä minut palasiksi.
Tähän on moudostunut ongelma, alan olemaan pitkästynyt jo purjehtimaan merellä vailla päämäärää. Alan kyllästyä, tunnen itseni yksinäiseksi, ahdistun enemmän ja tunnen oloni kurjaksi. Voin vain kysyä itseltäni että millaista elämää tämä on? Näen monen muun laivan kulkevan kohti satamaa mutta omaa
si et.
Käännän oman laivani kohti satamaa, hirviöt nousevat kannelle  ja uhkaavat taas repiä minut pineiksi palasiksi.
On mielenkiintoista, että vaikka nämä hirviöt ovat taitavia uhkailemaan minua, ne eivät voi koskaan oikeasti satuttaa minua fyysisesti. Heti kun ymmärrän ettei näillä ole voimaa oikeasti koskea minuun, olen vapaa niiden vallasta. Voin ohjata laivani ihan minne vain haluan, kunhan olen halukas hyväksymään hirviöni läsnäolon. Jos kuitenkaan en halua hyväksyä hirviöitäni ja haluan pitää ne kannen alla hinnalla millä hyvänsä silloin ainoa vaihtoehto on seilata tuuliajaolla keskellä mertä.
Mitä paremmin pystyn näkemään ajatukset sellaisena, kuin ne oikeasti ovat- vain sanoja kuvia mielessä- sitä vähemmän vaikutusvaltaa niillä on elämässäni.

Kysyn itseltäni:
Miten käyttäytymiseni muuttuisi, jos tuskalliset tunteet eivät olisi esteenä?
Mitä projekteja tai aktiviteetteja aloittaisin ( tai jatkaisin), jos aikani ja energiani eivät tuhlaantuisi ongelmallisten tunteiden parissa?
Mitä tekisin, jos pelko ei olisi nii voimakasta kuin se on?
Mihin ryhtyisin, jos ajatukset epäonnistumisesta eivät estäisi minua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti