lauantai 19. joulukuuta 2015

Aikalisä

Että mikä ?
Huomaan olevani voimakkaan tunnetilan valassa pitäisi PYSÄHTYÄ.. lähteä pienelle mielikuva matkalle.. hengittää syvään ja havaita kiihtymys, ottaa pari askelta taaksepäin tai poistua tilanteesta hetkeksi. Pitäisi miettiä mitä impulsiivisesta toiminnasta seuraa ja valita miten toimin.. taas paljon "pitäisi" sanan taakse kätkeytyy ohjeita. Jotain toimintamalleja minun pitäisi uusia mutta löydänkö ajoissa motivaation moisen uudistuksen tekemiseen. Itseäni en arvosta pätkääkään. Se on tässä hoitajien ja lekurin juttusilla tajuttu. Minulla on suunnitelmia tulevalle mutta ennen niitä minun olisi löydettävä se kuuluisa elämä...  mitä minäkin vellon menneisyydessä, se taitaa olla tuttu ja turvallinen tapa itselleni.
Joulu, en voi kuvitellakkaan mite sen viettäisin. Lähden osastolta lomille sen ajaksi mutta en pysty olemaan itse läsnä vaikka paikalla olen. Olen miettinyt kun toiset sanovat että et nyt sössi vapaita. Teenkö sen taas toisten mieliksi jotta pääsen ensi viikolla osastolta lomille. Minun ajatukseni ovat olleet sen verran mustat ja lomien jälkeen olen miettinyt että hyppäisin tyhjyyteen. En saa elämästä kiinni, pohdittu hyviä puolia itsessän,i mitkä ovat ne asiat jotka minut tässä elämässä on pitänyt... ajatus työskentelyyn olen välillä motivoitunut mutta silti mietin sitä itselleni helpointa tapaa... ahdistuksen ilmeentyessä lupasin mennä hoitajan juttusille, enkä toimi itsetuhoisesti, vaikea se on mennä sanomaan toisille että ahdistaa. Mitä hekin voivat sen eteen tehdä. En ymmärrä mitä nuokin tarkoittivat sillä että ne tarjoo auttavaa kättä mutta minun on siihen tartuttava itse... en edes tiedä minkä takia ottaisin avun vastaan, konkreettisia asioita löytyy mutta ei itsestä. Saanko vajota omaan säälittävään itsesääliin....

tiistai 8. joulukuuta 2015

Pitkään sainkin olla "vapaalla jalalla"

Taas osasto kutsui... kellään ei ole tietoa millon pääsen pois. Pitäisinkö roolia vai näyttäisinkö mitä rakennetun muurin takana piilee? Siinä vasta kysymys pohdittavaksi..
En sentään päässyt niin pahaan jamaan kuin edellisellä kerralla mutta lähellä se oli.
Lääkityksellä, reilulla kädellä halusin vain nukkua maanantaina yli, tämän sanoin psykiatrillekkin kun kysyi miksi tein niin kuin tein. Enhän minä voinnut kuin naureskella asialle sillä minusta tuntui siltä että leviä palasiksi jos en saa itseäni kasassa pidettyä..
Mihin helvettiin olen itseni laskenut. Tuntuu että melko yksin saan tästä rämpiä ylös, ystävät jätän, haluisin vain luovuttaa mut jostain viellä jostain löytyy voimaa jotta taistelen vaikka säälittäväksi tämä touhu on menny...
Olen hukassa, jotain hyvää olen löytänyt tähän elämään. Outoa tuntea arvostusta ja välittämistä toiselta. En osaa suhtautua moiseen, joudun opettelemaan moisen taidon.
Haluaisin vain kadota. Liikaa asioita joissa painaa kysymys merkki. Jos en ottaisi ulkopuolista apua vastaan en olisi enää tässä.. vaikka senkin suhteen välillä tulee pelleiltyä....
Kotia en enää voi palata, en halua. Ahdistun ja toivoisin olevani jossain muualla. Osastolle tullessani minulle sanottiin että olisi hyvä pysähtyä hetkeks, jos minä pysähyn niin romahan palasiksi. Siitä ylös en tiedä miten pääsen..
Uskottelen itselleni kuinka kukaan ei välitä minusta jotta minun olisi helpompi heittää hanskat tiskiin....

Perkele kub on asiat pielessä....