Tuskaa tuskan perään, revitty hajalle.. en keksi enää voima varoja joilla tästä nousen. Karkasin, päädyin juna radalle... olisi vain viennyt minut mukanaan. Joku huomasi minut. Takaisin suljetulle.
Puren huulta että pysyn edelleen kasassa. Eilen meinasin satuttaa itseäni. Kerranki menin välineen kanssa hoitajan luokse. Itkien juttelin mutta en asiasta joka nostaa tunteen pintaan. En minä kykene sanoittamaan ääneen kuinka "sydän on särjetty". Rakastan toista enemmän kuin itseäni. Yritys on pysyä asiallisena ja hoitoon sitoutua mutta silti minulta löytyy taka portti, välineitä joilla voin siirtää ajatukset toisaalle.. sama kuin se että jemmasin kaikki lääkkeet kotia.. olin valmis syömään uudelleen yliannostuksen. Itsekkäästi ajatellen etten jaksa sitä tuskaa, minulla on mitä ihanin tukijoukko kehittynyt ympärilleni mutta kuka niistä pystyy särjetyn sydämmen korjaamaan tai edes paikkaamaan.
Elämään kuuluu takapakkeja mutta nämä on minulle liikaa, en osaa edes kunnolla käsitellä tunteita..
Viime yön vietin ilman tarvittavia yö lääkkeitä ja seurauksena painajaiset palasivat... takoisin seinää, huutaisin mutta yksinäisyydessäni kostuu hiljalleen silmäkulma...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti