lauantai 5. elokuuta 2017

epävarma, kysymyksiä

Mitä haluan?
Mitä annettavaa minulla on?
Mikä saa minut innostumaan?
Mikä tuottaa mittaamatonta iloa?
Olenko riittävä? Mitä voin tehdä paremmin ja missä voisin olla parempi?
Mikä on oikein ja mikä väärin?
Toiminko omien arvojeni mukaan?

Kysymyksiä joihin yritän keksiä vastauksia. Aina on vain negatiivisse asiat mielessä. Kuinka vaikeaa niihin onkaan löytää jotain positiivista.
Negatiiviset ajatukset ja tunteet syövät voimavarojani. Tunnen enimmäkseen häpeää, surua, epätoivoa ja koen olevani pohjalla.
En osaa kuunnella itseäni painan vain päättömänä kanana eteenpäin ja huomaan taas kuinka asiat eivät etene ja tuhlaan "aikaani", en osaa hidastaa.

Työ on se joka saa minut aamulla ylös. Sain vihdoikin työn josta pidän. Teen nykyään betoni elementtejä. Fyysistä hommaa, en olisi varmaan jaksanut kauaan olla suunnitteluassistenttina johon aikanaan valmistuin. Se olisi ollut vain koneella istumista, pidän ruumiillisesta työstä. Siivous työtkin oli mukavia mitä tein melkein viisi vuotta. En jaksa olla yhdessä paikasssa koko aikaa. Sen olen huomannut.'
Työ pitää päivän rutiinit yllä. Ilman rutiineja olin hukassa, en kyennyt tekemään oikein mitään. Olin melkein puolitoista vuotta kiinni kaikenmaan toiminta keskuksissa työttömänä ja sairaslomalla. Pääsin niistä ainakin vähän eteenpäin ja sain olla pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla ja opetella herämään taas kellon soittoon. Näitten jälkeen lähdin ammatilliselle kuntoutus kurssille ja sieltä pääsiin nykyiseen työpaikkaani jossa olen epävirallisesti ollut 8kk töissä.

Riittävyyteni liitän usein siihen, mitä muut mahtavat ajatella ja miltä se mahdollisesti näytttää toisten silmissä. Riittävyys on vertailuni ja punnitsemisen lopputulos. Paljon olen mennyt asioissa eteenpäin mutta siltikää en ole tyytyväinen. Yritän pitää mielessäni ettei kaikki ole ruusuilla tanssimista ja kolhuja tapahtuu elämässä. Niistä pääsee yli ja kaikki järjestyy vielä.
Elän enimmäkseen menneessä, ruokin pahaa oloani. Mennyt ja tuleva, niiden ajattelusta saakin useasti ahdistuksen päälle. Pelkään useasti mitä tapahtuu sillä takana on pitkä lista vaikeita asioita ja epäonnistumisia.
Addiktioista saan aikaseksi oravan pyörän. Aina keksin jonkun toisen tilalle, tosin useasti edellinen jää käsittelemättä. Haen näköjään jotain sairasta mielihyvää touhuillani. En ajattele muita. Yritän päästä hengestäni. Kerran pari olen ollut lähellä. Viimeisimmällä kerralla heräsin teholta. Olin pettynyt kun näin hoitajan. ajatus "en osaa edes hengestäni päästä".
Minulla on paljon ulkopuolisia asioita joiden vuoksi Yritän mennä elämssä eteenpäin.
Kaiken sen tuskan kanssa jota kannan sisälläni saa minut toimimaan idioottimaisesti.
 En jaksaisi joka yö mennä kyynel silmä kulmassa nukkumaan.
Elämä on kuin virta jossa voi valitä menevänsä oikealla tai vasemmalle. Virran suuntaa ei pysty muuttamaan. Virran suunnan vastustaminen väkisin vie voimat ja huomaa väsyvänsä. Tuntuu usein että minulta vaaditaan paljon (vaadin itse itseltäni), Joten yritän ja yritän ja huomaan taas pettuväni itseeni. Näyttää onnelliselta ja toivoa että jaksan sinne aidan toiselle puolle..

Pari vuotta menty eteenpäin ja sain huomata etten kykene jakamaan elämääni kuin yhdelle. Uuden perheen perustaminen tuntui kamalalta ajatukselta vaikka ei olisi ollutkaan vielä ajankohtaista.
Poika, minun elämäni ilo.
Minusta tuntuu väärältä että jakaisin jollekkin toiselle vielä itseäni kun en saanut olla yhdenkään kanssa niinkuin olisin halunnut. Olisin halunnut nähdä vierestä ja olla mukana kun toinen kasvaa ja oppii joka päivä lisää. Sainkin seurata kaukaa sivusta. Tuntuu pahalta ja tunnen epäonnistuneeni äitinä ja ihmisenä. Haaskasin elämästäni useita vuosia..
"Kun tulee äidiksi, äiti ei halua enää suoriutua vain elämästä. Äiti haluaa opettaa lapselle esimerkin kautta mitä elämä on. Äiti haluaa nauraa lapsen kanssa ja tehdä niitä tavallisia asioita jotka suoritusmaailmassa ovat muuttuneet tuottamattomuutensa vuoksi toissijaiseksi."
Minulla on usein koti täynnä muistoja mut ei ketään jonka kansssa ne jakaisin. Onneksi minulla on edes se vähäinen aika olla lapseni kanssa. Siitä otan ilon irti tapahtui mitä tapahtui pienen pojan kanssa. Yhdessä vietetyn ajan riemua. Pieniä hetkiä joissa saan olla läsnä oleva äiti.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Noidankehää ja kaaosta

Kaaoksen keskellä 

Irina

En tuntenut eilen sinua
Nyt mielessä oot ja olemassa
En edes uneksinut että vielä voisin
Näin tuntea mut samalla mua pelottaa Että mä hukun kuitenkin
Miks aina epäilen ja pelkään?
Kunpa voisin sen paremmin ymmärtää
Mä olen tottunut, oppinut yksin olemaan Aamukahvin hiljaisuudessa juomaan
Ovia sulkemaan
En kestä ajatusta kivusta
Enkä ketään tahtois kaivata
Eilen kaikki oli selkeetä ja helppoo
Asioilla oli paikat ja järjestys
Nyt kaaoksen keskellä seison
Miks aina epäilen ja pelkään?
Kunpa voisin sen paremmin ymmärtää
Mä olen tottunut, oppinut yksin olemaan Aamukahvin hiljaisuudessa juomaan
Ovia sulkemaan
Ajatusta se karkaa
Ei uni tuu
Nälkä mitä se on
Aika hidastuu
Mä hengitän
Sisään ulos rauhoitun
Monimutkaisen voi yksinkertaistaa Rutiinit luojan kiitos ne pelastaa
Mä hengitän mut ajatus harhautuu Järjessä roikun vielä kiinni
Pelkään miten käy jos päästän irti
Mä olen tottunut, oppinut yksin olemaan Tunteilta tilaa koittanut kutistaa
Nyt en mitään hallitsekaan

Tunteita joista tulee pelkoja. Peloista tulee ajatuksia. Ajatuksista tunteita. Tässä on oma noidankehäni.
"Puhu se helpottaa, haluat kuitenkin kertoa". Totta tuokin mutta miten kerrot kun ei löydä sanoja. Syyllisyys, häpeä, epätoivo, itseinho, suru, katkeruus.. negatiivisia tunteita en osaa tuoda esille. Elämässäni on jotain mitä haluan, jotain mikä saa sen tuntuvan arvokkaalta. Positiiviset tunteet on voimavarani. Muuta ei oikein ole. Teen ja teen mutta en itseni vuoksi, tämä ajatus ei muutu vaikka yritän.
Mietin mitä haluan, se päättyy ajatukseen "millään mitä teen tai sanon ei ole merkitystä, ei minun haluillani ole ollut merkitystä" tästä seuraa pettymyksiä joista syytän itseäni. Voin pitää vain kiinni siitä että olen tässä nyt ja jatkossa. Kävi miten kävi minä yritän tehdä parhaani vaikka polttaen kynttilää molemmista päistä. Pitää mielessä mihin ja kuka minua tarvitaan.
Se että sairastuin mielenterveys ongelmiin, ei kaada minua. Voin vaan valita toisin tekojani, yrittää muuttaa ne sanoiksi.